Vannoutuneena eurooppalaisen yhteistyön kannattajana jaksan uskoa, että Euroopan unionin rakenteista ja politiikasta voidaan tehdä huomattavasti järkevämpiä ja paremmin toimivia meille kansalaisille. Kuten olen monesti todennut, tämän ei kuitenkaan pidä tarkoittaa jatkuvasti vallansiirtoa EU-elimille eikä uusia mekanismeja tulonsiirroille.
Komissio on toistuvasti vakuuttanut jäsenmaille, että korona-aikaan rakennettu elvytysrahasto on väliaikainen mekanismi ja varojen käyttöä valvotaan tarkasti. Käytännössä sanktioiden periminen jäsenmailta varojen väärinkäytöstä on edelleen haastavaa, vaikka etukäteen on sovittu tarkat kriteerit siitä, mihin tarkoituksiin elvytysvaroja jäsenmaille annetaan.
On olennaista varmistaa, että rahat päätyvät tarkoituksenmukaisiin investointeihin: rakenneuudistusten tukemiseen, vihreään siirtymään ja digitalisaatioon, eivätkä jäsenmaiden juokseviin menoihin. Toiseksi sanktiomekanismi on saatava toimimaan käytännössä, mikäli jäsenmaat lipsuvat yhdessä sovituista ehdoista. Kolmanneksi keskustelu elvytysrahaston muuttamisesta pysyväksi järjestelyksi on käytävä perusteellisesti harkiten, ei vähittäin uudeksi normaaliksi hivuttaen. Näissä epäonnistuminen ruokkii entisestään EU:n vastaisia voimia niissä jäsenmaissa, kuten Suomessa, jotka ovat sekä elvytyspaketin että EU-budjetin nettomaksajia, vaikka saamapuolelle lopulta jäävätkin.
Neljäs asia ovat EU:n omat varat. OECD on löytämässä sovun digitaalisesta verotuksesta, jossa globaalit suuryritykset eivät maksaisi veroja ainoastaan tuloksestaan vaan myös liikevaihdostaan eri maissa. Hyvä näin. Mikäli yksittäiset jäsenmaat, tai edes EU ilman muita maailman talousmahteja ryhtyisi samaan, sahaisimme vain omaan nilkkaamme kansainvälisessä kilpailussa. Sama pätee erilaisiin ympäristö- ja haittaveroihin. EU:n tulee olla suunnannäyttäjä, mutta samalla on varmistettava, että muutos tapahtuu ensisijaisesti globaalilla tasolla. Tämä on niin ympäristön, ilmaston, kuin Euroopan kilpailukyvynkin näkökulmasta järkevintä.
Yksi EU:n paketin haasteista verrattaessa Yhdysvaltoihin on, että taloutta elvyttäväksi tarkoitetun rahoituksen ajankohta tulee osumaan kriisin jälkeiseen nousukauteen, ei varsinaiseen talouden alamäkeen. Ilman valvontaa tämä voi tarkoittaa ainakin osassa jäsenmaista sitä, että rahat päätyvät valtioiden kassoihin paikkaamaan aukkoa, jonka koronakriisin aikana kasvatetut julkiset menot ovat jättäneet. Tästäkin huolimatta, kuten useat sitoutumattomat tutkimuslaitokset ovat todenneet, paketin välilliset hyödyt suomalaiselle veromaksajalle ovat moninkertaiset siihen menevään suoraan euromäärään verrattuna.
Miksi elpymisvälineen pysyväksi muuttamisesta tai sanktioiden puutteesta sitten tulee olla huolissaan? Yksi käytännön esimerkki on Brexit. EU:n integraatiota on nopeinta ja helpointa syventää ilman laajaa kansalaiskeskustelua, mutta otsikot EU-varojen väärinkäytöstä ja jatkuvasta vallan valumisesta unionille ovat omiaan ruokkimaan unionin vastaisia liikkeitä. Siksi eurooppalaista keskustelua on tärkeä seurata tarkasti ja siihen tulee ottaa aktiivisesti osaa.
Italian keskuspankin pääjohtaja ja Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen Iganazio Visco herätti toukokuussa keskustelua sekä välineen muuttamisesta pysyväksi että virvoitti keskustelua euroalueen erillisbudjetista ja eurobondeista. Komission kauppapolitiikasta vastaava varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis totesi toukokuussa, että mitä paremmin Eurooppa onnistuu elvytysvälineen käytössä, sitä enemmän on tilaa keskustella pysyvän ja samanlaisen rahoitusvälineen käytöstä. Tätä ajattelua tuki myös italialainen talouskomissaari omissa lausunnoissaan.
EU:n elvytyspaketti ei myöskään ole ainoa käynnissä oleva keskustelu tulonsiirtojen kasvattamiseksi ja EU-tason sosiaali- ja työttömyyspolitiikan vahvistamiseksi. Viime vuonna perustettu SURE-rahasto, joka on Italian pääministeri Mario Draghin mukaan alku eurooppalaiselle työttömyysturvalle ja yhteisten työmarkkinoiden luomiselle, on toinen merkittävä valmistelussa oleva aloite. 100 miljardin euron suuruisen SURE:n alkuperäinen tarkoitus oli lainata jäsenmaille rahaa helpottamaan työttömyyden kustannuksia, kuten tukea osa-aikatyöllistämistä. Komissio on jo väläyttänyt, että se haluaisi tehdä rahastosta pysyvän, jotta sen ei tarvitsisi kriisitilanteissa pyytää erikseen hyväksyntää mekanismin käyttöön jäsenmailta. Sama ajatus on elpymispaketin pysyväksi muuttamisen takana.
Sen sijaan yksi mediassakin sitkeästi elänyt harhakäsitys on, että elvytyspaketti olisi askel kohti Euroopan liittovaltiota. Elvytyspaketti on kiistämättä tulonsiirtomekanismi, mutta tässä ei EU:n toiminnallisuuden osalta ole mitään uutta. Uusia elementtejä ovat unionin ottaman yhteisen lainan jakaminen suoraan jäsenmaille ja mahdollinen lisääntyvän yhteisen verotuksen kautta kerrytettävä lisärahoitus unionin budjettiin. Tämäkään ei vielä tee EU:sta liittovaltiota, sillä siltä puuttuu yhä todellinen yhteinen puolustus- ja ulkopolitiikka. EU on edelleen suuri pienemmissä asioissa ja pieni suurissa asioissa. Jos kalastuspolitiikkaa enää kukaan pieneksi asiaksi Brexitin myötä voi kutsua. Mikäli elvytyspaketin toteutus saadaan hoidettua kunnialla maaliin ja unionin omia varoja kasvatetaan toimivalla veropolitiikalla, voi se sen sijaan olla askel kohti järkevämpää Euroopan unionia.
