“Euroopan puolustusvalmius ei synny paperilla, vaan tuotantolinjoilla, laboratorioissa ja yrityksissä. Tällä sopimuksella vauhditamme puolustusteollisuuden toimintaa, vähennämme tarpeettomia pullonkauloja ja varmistamme, että parhaat teknologiat pääsevät etenemään”, Salla sanoo.
Salla toimii Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunnan pääneuvottelijana puolustusvalmiuden yksinkertaistamispaketissa. Hänen tärkein tavoitteensa oli varmistaa, että EU:n puolustusrahaa ohjataan parhaisiin hankkeisiin, jotka todella vahvistavat Euroopan turvallisuutta.
“Suomessa ymmärretään, että puolustusvalmius tarkoittaa konkreettisia kykyjä. Puolustuksessa ei saa rahoittaa keskinkertaisuutta. Rahaa on ohjattava parhaaseen osaamiseen, korkeaan laatuun ja teknologioihin, joilla on todellista merkitystä jäsenmaiden turvallisuudelle. Siksi oli tärkeää, että erinomaisuus ja laatu kirjataan jatkossa puolustushankkeiden keskeisiksi arviointiperusteiksi”, Salla korostaa.
Sopimuksessa huomioidaan aiempaa paremmin jäsenmaiden erilainen turvallisuustilanne. Sallan mukaan tämä on tärkeää Suomelle ja muille maille, jotka elävät Venäjän uhan välittömässä läheisyydessä.
Neuvotteluissa Salla puolusti vahvasti yritysten omistaman teknologian, osaamisen ja liikesalaisuuksien suojaa. Sallan mukaan tämä on ratkaisevan tärkeää, jotta parhaat yritykset uskaltavat lähteä mukaan eurooppalaisiin puolustushankkeisiin.
“Kun haluamme mukaan parhaat drooni-, tekoäly-, sensori- ja kyberyritykset, niiden on voitava luottaa siihen, että niiden keksinnöt ja osaaminen pysyvät turvassa. Euroopan puolustusta ei rakenneta heikentämällä niitä yrityksiä, joiden innovaatioita kaikkein kipeimmin tarvitsemme”, Salla sanoo.
“Venäjän uhka ei odota EU:n prosesseja. Siksi puolustusinvestointeja on nopeutettava, turhaa sääntelyä purettava ja yritysten mahdollisuuksia tuottaa puolustuskykyä vahvistettava. Tämä sopimus vie Eurooppaa kohti puolustusvalmiutta, joka näkyy konkreettisena kyvykkyytenä”, Salla päättää.
*Euroopan parlamentti ja jäsenmaat saavuttivat 19.5. sovun ensimmäisestä osasta puolustusteollisuutta vahvistavasta kokonaisuudesta. Sen tavoitteena on parantaa ja vauhdittaa puolustusinvestointeja, purkaa tarpeettomia pullonkauloja ja varmistaa, että Eurooppa pystyy tuottamaan nopeammin puolustuskapasiteettia, jota turvallisuustilanne vaatii. Lakiesitys parantaa puolustukseen liittyvän lainsäädännön ja Euroopan puolustusrahaston (EDF) nykyisiä säännöksiä, poistaa sääntelyesteitä sekä vahvistaa Euroopan puolustusteollisuutta.