Olen kirjoittanut vapaa-ajat viime vuosina väitöskirjaan komission roolin muutoksesta eurokriisissä. Yksi johtopäätös työssäni on, että komission, kuten myös Euroopan keskuspankin, rooli kasvoi merkittävästi noina vuosina. Samaa voi sanoa tällä hetkellä valtioiden sekä jälleen keskuspankkien asemasta koronapandemian hoidossa. Valtioiden ja julkisten instituutioiden kasvava rooli varsinkin markkinoiden ohjailussa on kuitenkin trendi, josta on parempi luopua hyvän sään koittaessa.
Osana euroaluetta Suomi on sidottu yhteiseen rahapolitiikkaan. Pankkien vakuusvaateita on höllennetty, keskuspankki on pitänyt rahamarkkinoita liikkeessä aktiivisilla arvopaperikaupoilla ja ohjauskorot matalalla. Rahan määrää on käytännössä lisätty merkittävästi ja velkaantuminen on sallittu poikkeuksellisessa määrin. Inflaation kiihtymisestä on varoiteltu jo vuosia, mutta monet ovat ehtineet pyyhkiä mielestään ajatuksen mahdollisesti kohoavista asuntolainojen koroista tai hintojen noususta. Todennäköistä kuitenkin on, että ainakin hetkellinen nousu koroissa tullaan näkemään tulevina vuosina. Maailmantalouden ristiaallokon muodostumista on tällä hetkellä mahdotonta ennustaa. Perinteisiä talousteorioita on kuitenkin alettu jo heittää romukoppaan Yhdysvaltoja myöten.
Velkaelvytys on lyhyellä aikavälillä hyväksytty koronakriisin tuoksinassa laajasti yli taloustieteellisten koulukuntien ja läpi poliittisen värikartan. Velaksi elämisen helppous tuntuu kuitenkin ottaneen valtaansa Suomen vahvasti vasemmalle kallellaan olevan hallituksen. Etenkin valtion ja kuntien pysyvien menojen lisäämiselle tulisi saada jo päätös.
Haasteena on, että tällä hetkellä markkinoiden toimintaa on valtioiden ja keskuspankkien toimesta sidottu hengityskoneeseen. Kun keinotekoisesti pumpattava happi loppuu, on markkinoiden kyettävä omaehtoiseen toimintaan, jotta velaksi ostetut laitteet saadaan maksettua ja uudet tuotteet löytävät ostajansa. Tosiasia on, että vapailla markkinoilla toimivat yritykset ovat lopulta ne, jotka tämän kaiken rahoittavat.
Tällä hetkellä valtioiden ja julkisten instituutioiden roolin merkittävä kasvu ajaa meitä tilanteeseen, jossa vapaan markkinan toiminnan edellytykset eivät ole parhaat mahdolliset. Yrittäjyys, innovaatiot ja vapaa kauppa kärsivät. Olennainen asia, jolla hyvinvointia Suomenkin kaltaiseen hyvinvointivaltioon rakennetaan, on tuottavuus. Tuottavuuden kasvu on välttämätöntä, jotta on mistä jakaa ja millä uusiutua.
Siirryttäessä terveyspandemian jälkihoitoon ja etenkin talouden vahvistamiseen, työn tuottavuuden kasvu tulee nostaa keskeiseksi tavoitteeksi. Tuottavuuden lisäämisessä olennaisia tekijöitä ovat talouden ja yhteiskunnan rakenteiden uudistaminen, innovaatiot ja näitä erityisesti tukevat uudet teknologiaratkaisut sekä työn tekemisen uudet muodot. Virhe on keskittyä olemassa olevien resurssien uudelleen jakoon sen sijaan, että vahvistetaan niitä toimialoja, joissa syntyy uutta lisäarvoa niin työnteon tehokkuuden kuin tuotannon osalta.
Olen kuitenkin kiinalaista Huawei-yritystä edustavan johtajan kanssa täysin eri mieltä siitä, että tähän tarvittaisiin seitsemänpäiväistä työviikkoa. Teen itse töitä belgialaisilla työehdoilla amerikkalaisessa teknologia-alan erittäin tuottavassa yrityksessä, jossa työtuntien sijaan keskitytään tuloksiin ja työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Yli kaksikymmentävuotisen työurani aikana en ole koskaan ollut yhtä hyvin työntekijöistään huolehtivan työnantajan palveluksessa. Viikonloput ovat vapaat, vuosilomaa on yhtä paljon kuin Suomessa, perhevapaat ovat kannustavia, henkilöstöä palkitaan vapaapäivillä ja työ- sekä vapaa-ajan hyvinvoinnin eteen nähdään poikkeuksellisen paljon vaivaa. Tämä näkyy niin työtyytyväisyydessä kuin tuloksessa. Laittamalla ihminen keskiöön, hyödyntämällä uusia teknologiaratkaisuja sekä työn tekemisen muotoja ja innovaatioita tämä on mahdollista. Tuottavuus ratkaisee.
