Miksi EU:n elvystyspakettia ja uutta budjettia on vaikea puolustaa

  • EU

Järkevämmän Euroopan unionin puolustajana on vaikea nähdä EU:n elvytyspakettia voittona unionin kansalaisille pitkällä aikavälillä, ainakaan ilman tiukkaa valvontaa varojen käytössä. Positiivista paketissa on, että se osoitti unionin kyvyn saada pakon alla tukipaketti kasaan ja ottaa suunnan kohti uudistuksia, kuten omien varojen osuuden kasvua budjetissa. Tästä huolimatta totuus on, että paketti lisää tulonsiirtoja jäsenmaiden välille ja vahvistaa jälleen unionin valvovan ja toimeenpanevan elimen Euroopan komission valtaa ilman todellisia keppejä yhteisistä säännöistä piittaamattomille jäsenmaille ja varmistusta siitä, että elvytysrahat menevät taloutta pitkällä aikavälillä tukeviin toimiin. Suomi odotetusti iloitsi jälleen EU-budjetin kautta kierrätettävistä alue- ja maataloustuista, jotka neuvoteltiin samassa yhteydessä elvytyspaketin kanssa. Tämän mantran soisi jo painuvan unholaan tulevaisuuteen katsovan ja asiantuntevan EU-politiikan tieltä. Paketin kaataminen yksin olisi ollut lyhytnäköistä politiikkaa, sen sijaan parempien ehtojen ja järkevämmän kokonaisuuden neuvotteleminen neuvotteluiden alkuvaiheesta lähtien olisi ollut osoitus osaavan ja pitkänäköisen EU-politiikan tekemisestä. 

Yksi eurokriisin opeista on, että perusteet ja yhteisen rahapolitiikan rakenteet kannattaa olla kunnossa ennen yhteisen valuutan painamista. Tämä oppi olisi kannattanut siirtää myös koronakriisin hoitamiseen. Todennäköisintä on, että nyt yhteisesti otettu laina ei jää kertaluonteiseksi ja rahoituksen käytön seuranta jäsenmaissa jää puolitiehen. Lähes 80 prosentissa rakennetuista, joista huomattava osa EU-budjetista kostuu, toteutetaan varojen käyttö kansallisella tasolla ja niiden valvonta on Euroopan komission vastuulla. Käytännössä näiden alue-, sosiaali- ja koheesiotukien seuranta ontuu jatkuvasti, viimeisimpänä esimerkkinä Saksan yleisradion tekemä ja viime kuukausina suosituksi noussut dokumentti Viktor Orbanin lähipiirin EU-varojen käytöstä Unkarissa. 

Lyhyellä tähtäimellä elvyttävä talouspolitiikka myös EU-tasolla on välttämätöntä. Kannettu vesi ei kuitenkaan kaivossa pysy. Rakenneuudistusten toteuttaminen samanaikaisesti on välttämätöntä, eikä pysyviin menolisäyksiin valtiontaloudessa ole varaa ilman selkeää näkymää niiden tuottavuudesta pitkällä aikavälillä. Talouden heikkojen rakenteiden, väestön ikääntymisen, rakenteellisen työttömyyden ja edelleen hiili-intensiiviseen teknologiaan nojaamisen tuomien haasteiden korjaaminen monissa jäsenmaissa vie kiistämättä aikaa, mutta nyt uudistuksilla ei enää ole vain kiire vaan pandemian lisäämä taakka alkaa käydä ylivoimaiseksi. Neuvotteluissa EU-tukien käyttö olisi tullut sitoa tiukkaan valvontaan sekä todelliseen uhkaan varojen epäämisestä tai sanktioista, mikäli todellisia uudistuksia ei tehdä. Jäsenmaiden, kuten Suomen, olisi myös korkea aika nähdä EU:n kehityksen mahdollisuudet omia alue- ja maataloustukia pidemmälle. 

Euromaista myös Suomen julkista taloutta vaivaavat krooniset ongelmat, kuten väestön ikääntyminen ja samalla työikäisen väestönosan vähentyminen. Valtioneuvoston selonteon mukaan, Suomessa korkean tuottavuuden ja tulevaisuuden toimialojen tuotanto on vähentynyt samaan aikaan kun palvelut muodostavat yhä suuremman osan talouden rakenteesta. Joustamattomien työmarkkinoiden ja korkean verotuksensa vuoksi Suomi ei myöskään houkuttele ulkomaista työvoimaa ja investointeja. Töihin tulijoille ja heidän työnantajilleen lupabyrokratia muodostaa vielä ylimääräisiä esteitä. Mikäli julkistaloutta ei pystytä vahvistamaan eikä menoja ja tuloja saada tasapainotettua, johtaa kestävyysvaje väistämättä hallitsemattomaan velkaantumiseen. Työn tuottavuuden kasvattaminen on valtion pysyvien menojen lisäämistä, työtuntien tuijottamista ja perinteisiin teollisuuden sektoreihin nojaavaa talouspolitiikkaa olennaisempaa.

Keskustelu solidaarisuudesta ja jäsenmaiden välisestä luottamuksesta on jälleen noussut tapetille, kuten jokaisen unionin kohtaaman kriisin tuoksinassa. Vanhoihin poteroihin kaivautuminen ja rintamalinjan puolustaminen ei vie valtioiden sen enempää kuin EU:n taloutta eteenpäin. EU:n uudistaminen ei ole helppoa ja vaatii pitkäjänteisyyttä, ymmärrystä eri maista, kulttuureista, historiasta sekä unionin toiminnasta, mutta se on myös välttämättömyys niiden odotusten lunastamiseksi, joita elvytyspaketin puolustajat siihen kohdistavat: Unionin yhtenäisyys ja talousalueen vakaus voivat toteutua, mutta eivät vain hartaasti toivomalla. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan selontekoja tukieurojen tasaisesta jakautumisesta niitä kipeiden tarvitseville, raportteja niillä tuetusta tuottavuuden kasvusta ja samalla valvotuista rakenneuudistusten synnystä. Euroopan vihreän ja digitaalisen tulevaisuuden sekä kestävän tulevaisuuden hengessä.