Komission EU Inc. -ehdotus jäi puolitiehen – Aura vaatii komissiolta rohkeampia ratkaisuja

Komission EU Inc. -ehdotus jäi puolitiehen – Aura vaatii komissiolta rohkeampia ratkaisuja

Aura kysyi startup-yhtiöistä vastaavalta komissaarilta Zaharievalta maaliskuun lopussa, miksi komissio ei ollut EU Inc. -ehdotuksessaan rohkeampi, vaikka on todennäköistä, että neuvosto pyrkii vielä heikentämään ehdotusta.

Euroopan komission EU Inc. -ehdotus on ymmärrettävästi pettymys startup-yhteisölle. Vaikka mukana on joitakin hyviä elementtejä, kuten digitaaliset ja helpotetut raportointisäännöt, yhtenäistetympi verotus sekä joustavammat rahoitussäännöt, jää kokonaisuus silti vaatimattomaksi.

Komission mukaan jäsenvaltioiden tulisi ottaa käyttöön uusi, harmonisoitu yhtiömuoto kansallisiin yritysrekistereihinsä. Samalla kansalliset tuomioistuimet kuitenkin jatkaisivat yhteisten yhtiösääntöjen määrittelyä.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Euroopassa kasvavat yritykset joutuvat edelleen toimimaan 27 erilaisen kansallisen järjestelmän puitteissa. Se vaikeuttaa toimintaa merkittävästi ja lisää hallinnollista taakkaa. Työllisyyteen, verotukseen, maksukyvyttömyysmenettelyihin ja sosiaaliturvaan liittyvät säännöt pysyvät edelleen kansallisesti määriteltyinä.

Aura tulee tekemään parhaansa edistääkseen kunnianhimoisempaa lähestymistapaa.

Aura teollisuusvaliokunnan kokouksessa 23.3.2026 esittämässä kysymyksen EU Inc. -ehdotuksesta.