Keskustelu naisten kutsunnoista on ajankohtainen. Ei ainoastaan tasa-arvon näkökulmasta vaan maanpuolustuksen erilaisten roolien lähtökohdista. Tämän päivän turvallisuuspolitiikka on entistä monimuotoisempaa ja tarve erilaiselle osaamiselle on entistä olennaisempi osa kokonaisvaltaista maanpuolustusta, joka hyödyntää yhteiskunnassa olevaa osaamista ja resursseja mahdollisimman laajasti. Perinteisellä asepalveluksella ja jopa sissisodankäynnin valmiuksilla on edelleen erittäin tärkeä rooli, mutta kyberuhat ja hybridivaikuttaminen vaativat kuitenkin monimuotoista osaamista, joka ei katso juoksu- tai lihaskuntovalmiuksia.
Olen vankkumaton Suomen NATO-jäsenyyden kannattaja itsestäänselvistä syistä. EU turvallisuusunionina ei tule korvaamaan jo olemassa olevia NATO:n suorituskykyjä ja kapasiteettia, eikä unionin ole järkevää kehittää näitä päällekkäin transatlanttisen kumppanuuden kanssa. Tähän ei eurooppalaisilla NATO-mailla myöskään ole halukkuutta. On myös selvää, että NATO:n ovet ovat meille auki rauhan aikana, eivät siinä vaiheessa, kun rautaa tai hybridisodan välineitä aletaan koota itärajallemme. Siksi päätös liittymisestä olisi tullut tehdä jo. Paljon kertoo se, että alan ammattilaiset, upseerit, kannattavat tuoreessa kyselyssä yhä vankemmin puolustusliiton jäsenyyttä. Pelot itänaapurin reaktioista koskien Suomen liittoutumista vahvemmin länteen tulee vihdoin kohdata samalla tavalla kuin aikanaan liityttäessämme EU:hun tai Baltian maiden tehdessä omat ratkaisunsa aikapäivää sitten.
Suomen ehdoton turvallisuuspoliittinen vahvuus on korkea maanpuolustustahto, korkeatasoinen osaaminen ja puolustusvoimiemme hyvä kokonaissuorituskyky. Tämän vahvistamiseen myös uusilla hävittäjähankinnoilla tähdätään. Järkevintä olisi jatkaa yhdysvaltalaisilla koneilla, ei ainoastaan olemassa olevien huoltovalmiuksien takia, vaan myös transatlanttisten suhteiden sekä koneiden suorituskyvyn vuoksi.
EU hioo parhaillaan turvallisuusyhteistyön vahvistamiseen tähtäävää Strategista kompassia. Olennaista on asettaa yhteinen visio unionille viidestä kymmeneen vuoteen tähtäimellä. Kiinan ja Venäjän asettamat uhat on tunnustettava tosiasiana. Ukrainan tilanne ja Venäjän vaikuttaminen myös Länsi-Balkanilla on otettava vakavasti EU:ssa. Tosin unionin konkreettiset aseet ovat tilanteen suhteen vähissä pakotteita lukuun ottamatta. Energiapoliittiset ratkaisut sekä yhteisen maahanmuuttopolitiikan prosessien automatisointi ja käytännön toteutuksen saaminen kuntoon ovat esimerkkejä toimista, joita strategisessa kompassissa voitaisiin määritellä jäsenmaiden kesken. Energiapolitiikassa esimerkiksi toimitusvarmuus kriisitilanteissa on taattava myös EU:n lähialueille ja jäsenmaiden riippuvuutta venäläisestä tuontienergiasta on rajoitettava.
EU:n osalta sotilaskaluston liikkuvuuden takaaminen, yhteisten suorituskykyjen vahvistaminen, selkeät määritelmät siitä, miten, missä ja miksi EU-joukkoja ja suorituskykyjä voidaan käyttää ja mitkä ovat sen yhteiset turvallisuuspoliittiset tavoitteet ovat juuri nyt ajankohtaisia. Afganistanin viimeisemmässä kriisissä jopa jäsenmaiden poliittiset päättäjät peräänkuuluttivat EU:n näkymättömyyttä, mikä osoittaa lähinnä ymmärtämättömyyttä unionin toimivallasta. Poliittiset päättäjät ovat vastuussa siitä, mikä kuuluu EU:n toimivaltaan ja mikä ei. Mikäli unionista halutaan uskottavampi ja konkreettisempi toimija ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, sille on annettava siihen valta. Mikäli taas ei, on sitä turha huutaa hätiin kriisitilanteessa.
Suomalaisena reserviläisenä oma maanpuolustustahtoni on aina ollut korkealla ja kannan kansalaisena huolta maamme kokonaissuorituskyvystä sekä mahdollisuudesta turvata alueemme koskemattomuus kaikissa tilanteissa. Tässä EU:lla ja NATO:lla on keskeinen rooli koko Euroopan alueen turvallisuuspoliittisen kokonaisuuden vahvistamisessa sekä tämän päivän että huomisen uhkien varalta. NATO tulee olemaan jatkossakin ensisijainen konventionaalinen pelote eli sotilaallinen voima maanosassamme. EU:n rooli on tukea tätä hybridivaikuttamisen, kyberturvallisuuden, suorituskykyjen vahvistamisen sekä strategisen kokonaiskuvan osalta. Tämän kokonaisuuden kehittämisessä Suomella tulee olla keskeinen rooli osaavan EU-politiikan kautta. Näin pitäisi olla myös kaikissa NATO:n pöydissä, eikä ainoastaan kutsun käydessä kumppanimaalle.