93 prosenttia eurooppalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana, eikä ihme. Viimeisimpien tutkimusten mukaan vähintään 400 000 ihmistä kuolee vuosittain ennenaikaisesti ilmansaasteisiin, mikäli viimeistään nyt ei ryhdytä riittäviin toimiin. 90 000 ihmistä kuolee vuosittain ilmaston lämpenemisen vuoksi ja jopa 16 prosenttia maapallon lajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Tähän mennessä nähdyt siirtolaisvirrat kohti Eurooppaa todennäköisesti moninkertaistuvat niin kuumuuden, maastopalojen kuin tulvienkin tehdessä yhä laajemmat alueet elinkelvottomiksi. Ravinnon riittäminen ihmis- ja eläinkunnalle tulee olemaan suuri haaste, mikäli tekoihin ei käydä nyt – kun se käytännössä on jo liian myöhäistä.
Suurimmat päästöt Euroopassa syntyvät energian tuotannosta, rakennuksista, teollisuudesta ja liikkumisesta. Energian tuotannosta ja käytöstä syntyy 75 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä EU:ssa, liikenteestä neljännes. Rakennukset kuluttavat noin 40 prosenttia energiasta. Näiden osalta on kohtuullisen yksinkertaista vähentää energiankäyttöä ja päästöjen tuottamista ilman, että samalla syntyy kohtuutonta taakkaa meille eurooppalaisille. Tämä tarkoittaa käytännössä hiilen käytöstä luopumista, ydinvoiman lisärakentamista, uusiutuvien energiamuotojen laajempaa käyttöönottoa ja edelleen kehittämistä. Samalla EU:n tulee tavoitella energiaomavaraisuutta ja lopettaa riippuvuutensa maakaasun toimituksista Venäjältä, joka muodostaa turvallisuuspoliittisen riskin unionille sekä tukemillemme naapurimaille, kuten Ukrainalle.
Ympäristö- ja ilmastoteoista on onneksi tullut yhä keskeisempi osa yritysten ja brändien maineenrakennusta. Toki tässäkin erityisesti uusimmat EU:n jäsenmaat ovat vielä kaukana meidän pohjoismaalaisten ajattelusta. Eurooppalaisen teollisuuden käyttämistä materiaaleista vasta noin 12 prosenttia on kierrätettyjä. Kiertotalouden hyödyntäminen yhä laajemmin teollisuudessa sekä uusien teknologioiden käyttöönoton helpottaminen myös taloudellisesti heikommassa asemassa olevissa jäsenmaissa on välttämätöntä jätemäärien ja päästöjen vähentämiseksi. Uusien teknologioiden ja ratkaisujen tutkimukseen, tuotekehitykseen ja markkinoille pääsyyn kannattaa panostaa myös EU-rahaa ja ennen kaikkea pyrkiä saamaan sen avulla liikkeelle mahdollisimman paljon varoja yksityiseltä sektorilta.
Rakennusten energiatehokkuuksien osalta Suomi on maailman huippuluokkaa. Tätä osaamista kelpaa viedä muuallekin. Energiatehokkaammat kodit ja julkiset rakennukset säästävät ympäristön ohella rahaa meiltä kuluttajilta ja veronmaksajilta.
Meille suomalaisille tärkeitä asioita ovat yleisesti puhdas ja lähellä tuotettu ruoka, vesi ja luonto. Ymmärryksemme on kasvanut viime vuosina merkittävästi siitä, että meidän kannattaa arjessamme valita paprikoita, teepusseja ja juustoviipaleita, joista jokaista ei ole pakattu erikseen muoviin ja jättää muovipussit sekä muut kertakäyttömuovit ostamatta. Jos tällä ei omassa arjessa tai ajattelussa muuta väliä ole, niin ainakaan roskapussin ulosviennistä ei tarvitse olla jatkuvasti vääntämässä vitsaa. Saaste- ja jätemäärien kiihtyvän kasvun lisäksi tehoviljely ja -metsätalous sekä liikakalastus ovat todellisia uhkia luonnon monimuotoisuudelle, josta vastuu on meillä ihmisillä.
Liikenteessä panostukset raideliikenteeseen sekä vähäpäästöisempien autojen tuominen aitona vaihtoehtona kuluttajille ovat tärkeitä toimia myös sujuvan arjen tukemiseksi. Moni meistä valitsisi mielellään junan auton tai lentokoneen sijaan, kun se olisi matkanteon kannalta järkevää. Suomessa Turun ja Tampereen tunnin junat Helsinkiin, pääkaupunkiseudun parempi raideliikenne sekä raideyhteyden saaminen Tallinnan kautta kiinni Baltiaa pian halkoviin raiteisiin ovat merkittävältä osin meistä itsestämme kiinni. On vaikea ymmärtää, miksi näihin hankkeisiin ei lähdetty hakemaan EU-rahoitusta jo kauan sitten. Yksityinen sektori on myös entistä kiinnostuneempi ilmastoystävällisistä raidehankkeista. Enkä tarkoita nyt pelkästään kiinalaisia sijoittajia. Nämä ovat isoja ympäristö-, ilmasto- ja arvovalintoja suomalaisilta poliitikoilta.
Päästöjen ottaminen entistä vahvemmin osaksi EU:n kauppasopimusneuvotteluita ovat tärkeä näyttö unionin konkreettisista toimista ilmaston eteen. Liikenteen päästöjen saaminen laajemmin EU:n päästökaupan piiriin sekä päästökaupan tehostaminen ovat unionin tavoitteita. Toimivassa päästökauppajärjestelmässä hiilen kokonaishinta ja käyttö koko maailmassa on se, mikä tässä ratkaisee.
EU:n tavoitteena on olla ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä ja uusi komissio on juuri esittänyt ehdotuksensa toimista tämän saavuttamiseksi. Tavoitetta voidaan pitää kunnianhimottomana, mutta täytyy muistaa, että kaikilla eurooppalaisilla ei ole samoja lähtökohtia päästöjen vähentämiseen. Osa jäsenmaista hangoittelee siksi nytkin pöydällä olevaa esitystä vastaan. Tarkoitus on saada yritykset mukaan ja tehdä muutos niin, että samalla tuetaan eurooppalaista talouskasvua sekä alueita, jotka eivät ole pysyneet uusien ympäristöystävällisempien ratkaisujen hyödyntämisessä muiden tahdissa.
Niiden, joiden mielestä yksilöiden valinnoilla ei ole väliä, tai ketkä ajattelevat, että Suomi tekee jo osansa, kannattaa miettiä, mistä ihmiskunta, yritykset, teollisuus, liikenne ja EU muodostuvat – meistä yksilöistä sekä äänestäjinä, kuluttajina että valintojen tekijöinä. Meidän eurooppalaisten ja suomalaisten osa maailmassa on kiistämättä yksi parhaista. Siksi meidän on myös vaadittava itseltämme enemmän. Maalaisjärki on pidettävä ilmastotoimissa mukana, mutta samalla meidän on kannettava vastuumme olla edelläkävijöitä, suunnannäyttäjiä ja – kauniiden sanojen sijaan – tekijöitä. Tässä yhteydessä voi sanoa ilman suurentelua, että sitä tarvitaan koko ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta.
