Euroopan unionia suomitaan usein sekä kansalaisten että poliitikkojen taholta. Sen päätöksenteko ja hyödyt tuntuvat kaukaisilta. Ilman eurooppalaista yhteistyötä tulisi meille kiistämättä kovin yksinäinen olo täällä Pohjolan perukoilla, minkä useimmat suomalaiset EU-kriitikotkin myöntävät. On järjen köyhyyttä yrittää hajottaa unionia ilman selkeää vaihtoehtoa. Unionin toiminnassa on kuitenkin merkittävästi parantamisen varaa. Vastuullista onkin esittää konkreettisia keinoja siirtyä sanoista tekoihin, joilla EU saataisiin toimimaan meidän kannaltamme parhaalla mahdollisella tavalla.
Euroopan unioni on täysin vapaaehtoinen valtioiden välinen yhteistyömuoto. Suomi ja muut jäsenmaat ovat sitoutuneet sen sääntöihin ja yhteisiin arvoihin liittyessään. Jokaisella jäsenmaalla on EU:n isoista linjoista päätettäessä yksi ääni, joka painaa päätöksiä valmisteltaessa sitä enemmän, mitä taitavammin sitä osataan käyttää. Suunnannäyttäjän rooli otetaan, sitä ei anneta. Suomelle paras tapa edistää omaa asiaamme EU:ssa on tehdä konkreettisia ehdotuksia suurissa linjoissa ja näyttää suuntaa koko unionin ja meille tärkeiden asioiden kehittämiselle. Taitavalla politiikalla pienikin jäsenmaa ja hyvä meppi voivat tehdä merkittäviä aloitteita, muuttaa marssijärjestystä ja olla kokoaan suurempi.
EU on alkanut valua päätöksenteossaan alueille, jotka eivät sille kuulu. Kauniit korulauseet ja ylätason visiointi ilman yhteyttä kansalaisten elämään tai poliittisiin realiteetteihin eivät myöskään vahvista sen uskottavuutta. ”Sosiaalinen Eurooppaa” on eräs tällainen kaunis ajatus, jolle eurovaalikampanjoinnin aikana on osoitettu tukea erityisesti poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Tässä pitäisi hälytyskellojen soida. Mitä tarkoittaa sosiaalinen Eurooppa? Enemmän lainsäädäntöä EU-tasolle, vai enemmän rahaa eli tulonsiirtoja jäsenmaiden välille? Itse en kannata kumpaakaan. Mikäli haluaisimme yhteistä sosiaalipolitiikkaa, tarkoittaisi tämä käytännössä myös tuloverotuksen tuomista EU-tasolle tai merkittäviä tulonsiirtoja jäsenmaiden välille.
Unionin jäsenmaat ovat yhteiskuntarakenteiltaan niin kaukana toisistaan, ettei unionin kannata koskea niiden tuloverotukseen tai sosiaali- ja koulutuspolitiikkaan. Hyviä käytäntöjä tulee jakaa ja opiskelijavaihto-ohjelma Erasmus+ on erinomainen esimerkki EU-tason yhteistyöstä, mutta opetussuunnitelmista päättäminen kuuluu jäsenmaille, jotka vastaavat myös järjestelmän kustantamisesta. Nämä ovat asioita, joista kannattaa päättää mahdollisimman lähellä meitä kansalaisia.
Epämääräisesti ”sosiaalisesta Euroopasta” ja EU:n koulutuspolitiikasta puhumisen sijaan tarvitaan keskustelua konkreettisin esimerkein siitä, mitä haluamme päätettävän EU-tasolla, ja mihin unionin yhteisiä varoja kannattaa käyttää.
Unionille ei pidä kahmia valtaa uusilta alueilta, vaan keskittyä toimimaan paremmin niissä puitteissa, jotka perussopimuksessa on jo määritelty. Erinomainen esimerkki tästä on yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen. Istumme tällä hetkellä maailmanpolitiikan yhä kovemmissa valtapeleissä auttamatta vaihtopenkillä. Yksittäisinä jäsenmaina olemme kaikki liian pieniä suurvaltojen rinnalla, mutta yhtenäisinä voimme käyttää EU:n leveitä hartioita kilpailussa vaikutusvallasta. EU:n on oltava ulkopolitiikassaan nopeampi. Siksi ulkopoliittisia linjauksia ja kannanottoja pitäisi yhä useammin pystyä tekemään määräenemmistöllä nykyisen yksimielisyysvaatimuksen sijasta. Tarvitsemme myös entistä nopeampaa tiedonvaihtoa jäsenmaiden välillä muun muassa terrorismin ja kyberuhkien torjunnassa. EU:n ulkorajojen vahvistamisen tulee niin ikään olla tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä. Tähän pätee sama sääntö kuin taloyhtiön yhteisen aidan rakentamiseen: jos yksi veräjä jää salpaamatta, ovat turvalukot lopuissa asunnoista yhtä hyödyllisiä kuin merivoimat ilman uskottavaa laivastoa. Maahanmuuttokriisiä ja ihmisten auttamista Euroopan rajojen ulkopuolella on myös kiistatta järkevintä hoitaa yhdessä kaikkien jäsenmaiden kesken.
Samoin meidän tulee panostaa sisämarkkinoiden ja yhteisen valuutta-alueen toimivuuteen, ylisääntelyn välttämiseen, ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja kauppapolitiikkaan. Vahva talous, toimivat sisämarkkinat ja yrittäjyys 500 miljoonan ihmisen sisämarkkinoilla tuovat meille suomalaisille työtä ja veroeuroja. Hyviä esimerkkejä toimivasta yhteistyöstä ovat lisäksi tutkimuksen, tuotekehityksen ja liikkuvuuden tukeminen.
Järkevämpää Euroopan unionia ei rakenneta kahmimalla unionille lisää valtaa, vaan vahvistamalla yhteistyötämme niissä asioissa, joihin tarvitaan 500 miljoonan ihmisen selkänojaa tukemaan yhteistä vaikutusvaltaamme epävakaassa maailmassa.
