On aika perehtyä tarkemmin yhteen lempiaiheistani, sillä Euroopalla ei yksinkertaisesti ole varaa toiseen vuosikymmeneen, jolloin puhumme pääomamarkkinaunionista ilman, että saamme mitään aikaan. Jäsenmaiden on vihdoin toimittava, vaikka se tarkoittaa osittain luopumista totutuista kansallisista käytännöistä.
Pääomat on pakko saada liikkumaan Euroopassa. Tarvitsemme mittavia investointeja puolustukseen, energiaan, tekoälyyn, digitaaliseen infrastruktuuriin, innovaatioihin ja tuottavuuteen. Samalla julkinen talous on valtavan paineen alla koko euroalueella.
Ranskan heikko julkinen talous ja budjettivaje ovat tärkeä varoitusmerkki, joka on otettava vakavasti. Kyse ei ole vain Ranskan ongelmasta. Jatkuva paine julkisessa taloudessa, heikko kasvu ja kasvavat velanhoitokustannukset vaikuttavat rahoituksen hintaan ja luottamukseen laajasti euroalueella.
Emme voi ratkaista Euroopan investointihaasteita tukeutumalla kansallisiin budjetteihin. Meidän on saatettava liikkeelle valtava määrä eurooppalaisten yksityisten säästöjen ja eläkerahastojen pääomaa sekä yksityisiä varoja yli maiden rajojen, ja kanavoitava ne investoinneiksi kasvaviin eurooppalaisiin yrityksiin.
Tämä vaatii enemmän kuin poliittisia puheita ja strategiapapereita. Jäsenvaltioiden on pakko alkaa toimia.
Meidän tulee nyt:
· Yhdenmukaistaa konkurssilainsäädäntöjä, jotta sijoittajat voivat hinnoitella riskit kaikkialla Euroopassa aiempaa varmemmin.
· Avata eurooppalaiset eläke- ja pitkäaikaissäästämismarkkinat, jotka mahdollistavat institutionaalisen pääoman saamisen eurooppalaisiin osake- ja kasvuyrityksiin.
· Poistaa rajatylittävien investointien vero- ja hallinnollisia esteitä, kuten lähdeverotukseen ja arvopaperikaupan selvitykseen liittyviä kitkatekijöitä.
· Mahdollistaa eurooppalaisten riskipääoma- ja kasvurahoitusyhtiöiden syntyä, jotta Euroopassa perustetut yritykset voivat kasvaa ja laajentua Euroopassa.
· Valvoa rajatylittävää toimintaa EU-tasolla.
· Helpottaa rahoituksen tarjontaa helpottamalla pankkien taseissa olevien omaisuuserien arvopaperistamista ja myyntiä sijoittajille.
Lisäksi, tulee käydä vakava keskustelu euroalueen velkakirjajärjestelmän rakentamisesta. Ei siis nykyisten kansallisten velkojen yhtenäistämiseksi, vaan tarjoamaan luotettavampaa takaisinmaksua sekä likvidit jälkimarkkinat, jota aidosti yhdentyneet euroalueen pääomamarkkinat tarvitsevat.
Eurooppa ei myöskään tarvitse 27 pirstaloitunutta osakemarkkinaa. Vastaus ei ole yhden valtion hallinnoima pörssi, vaan yhdet eurooppalaiset osakemarkkinat.
Kaikkeen tähän tarvitaan kansalliset hallitukset, jotka vievät näitä eteenpäin, jotta pääsemme eroon pirstaleisesta markkinasta. Viestini jäsenvaltioille on selvä: älkää enää viivytelkö, asettakaa kansalliset tavoitteet ja selkeät määräajat, poistakaa esteet ja varmistakaa toteutusta. Nämä muutokset ovat välttämättömiä, jotta kuihtuva Eurooppa pystyy rahoittamaan oman tulevaisuutensa.