Siirry suoraan sisältöön

Sunnuntaina 9.6. on aika äänestää järkevämmän EU:n asiantuntijaa

Ulkoministeri Elina Valtonen (vasemmalla) ja kansanedustaja, eurovaaliehdokas Aura Salla Euroopan tila ja tulevaisuus -seminaarissa perjantaina 7.6.2024. Seminaari järjestettiin Auran eurovaalikampanjan tueksi.

Sunnuntaina 9.6.2024 päätetään Euroopan unionin suunta ja suomalaisten edustajat Euroopan parlamentissa tulevalle viisivuotiskaudelle. Viimeisen kampanjapäivän aikana kansanedustaja, eurovaaliehdokas Aura Salla ja hänen 600-henkinen eurovaalitiiminsä pistivät kaiken peliin läpi koko maan. Tapahtumia, tilaisuuksia ja tuhansien ja taas tuhansien ihmisten kohtaamista järkevämmän EU:n rakentamiseksi.

Auralle EU-poliitikka ei ole vain ura vaan elämäntapa. Kuusi vuotta Euroopan komissiossa komissaari Jyrki Kataisen ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin neuvonantajana ja kolme vuotta METAn EU-asioiden johtajana ovat antaneet Auralle ainutlaatuisen kokemuksen ja osaamisen EU-politiikasta ja siitä, miten vaikutetaan paitsi kabineteissa myös käytävillä.

Aura on nähnyt EU:n parhaimmillaan ja pahimmillaan. Hänen kokemuksensa Euroopan unionin pääkallopaikoilta ja vuosista komissiossa innosti häntä väittelemään valtiotieteiden tohtoriksi. Tutkimusaiheena olivat Euroopan integraatio, eurokriisi ja Euroopan komission rooli sen selvittämisessä.

Sunnuntaina on aika päättää, ketkä edustavat suomalaisia Euroopan parlamentissa. Aura edustaa järkevämmän EU:n tulevaisuutta, jossa isot asiat, kuten talous, turvallisuus ja ilmastonmuutoksen torjunta, hoidetaan yhdessä EU-tasolla. Ihmistä lähellä on hoidettava asiat, jotka vaikuttavat eniten arkeen ja elämään – sitä kutsutaan läheisyysperiaatteeksi.

Sunnuntaina on aika äänestää järkevämmän EU:n asiantuntijaa – Aura Sallaa – ehdokasnumerolla 226.

Tee oikea valinta ja äänestä Auraa.

Auran viestit vaalipäivään:

👉 EU:n tulee keskittyä isoihin kysymyksiin koskien ilmastonmuutosta, taloutta ja turvallisuutta.

👉 EU:n sisämarkkinan suurimmat haasteet ovat: pääomien liikkumattomuus ja erityisesti pitkän aikavälin riskirahoituksen puute, kilpailu osaavasta työvoimasta ja ylisäädelty sekä pirstaleinen markkina.

👉 Kun puhutaan kilpailukyvystä, sisämarkkinoista tai sääntelystä, on keskityttävä asiantuntevasti yksityiskohtiin ja tunnettava tavat vaikuttaa niihin.

👉 EU ei tarvitse enää yhtään uutta rahoitusinstrumenttia, vaan olemassa olevia varoja on käytettävä paremmin ja saatava vastauksia kysymyksiin, mitä varoilla on saatu aikaan?

👉 Suorien tukien sijaan Euroopan investointipankkia ja lainaperusteisia takauksia tulee käyttää laajemmin. Panostukset tutkimus- ja tuotekehitykseen EU-tasolla ovat järkeviä.