Siirry suoraan sisältöön

Kokoomuksen kansanedustaja, EU-vaaliehdokas Aura Salla: Ukrainan ilmatila suljettava

Euroopan unionin kokonaisturvallisuus on yksi tärkeimmistä teemoista tämän kevään eurovaaleissa. EU:n tulee vahvistaa välittömästi puolustusteollisuutensa kapasiteettia ja lähetettävä lisää tappavaa aseistusta Ukrainaan. 

Tilanne Ukrainassa on kriittinen. Emme voi enää tukeutua Yhdysvaltojen tuen jatkumiseen vaan Euroopan on pystyttävä parempaan taistelussa Venäjää vastaan. Ukrainan ilmapuolustusta on vahvistettava välittömästi, ja samalla on keskusteltava maan ilmatilan haltuunottamisesta länsiliittolaisten toimesta. Tämä on konkreettinen toimi, jota Ukrainan johto on pyytänyt jo vuosia ja Nato-maista Baltian maat kannattaneet. Käytännössä tämä vaatii Yhdysvaltojen suostumuksen ja toimia Natolta, toteaa Kokoomuksen kansanedustaja, EU-politiikkaan erikoistunut valtiotieteiden tohtori, suuren valiokunnan jäsen ja EU-vaaliehdokas Aura Salla

Pelko kolmannen maailmansodan syttymisestä on pitänyt Naton poissa Ukrainan ilmatilasta. Emme kuitenkaan voi enää olla mukana Putinin narratiivissa, että Nato-maiden osallistuminen Ukrainan tukemiseen aloittaisi kolmannen maailmansodan. Venäjän toiminta Ukrainassa on osoittanut, ettei Venäjällä ole tähän kapasiteettia. On selvää, että ilmatilan valvonta ja partiointi on myös kallista, mutta hintalappu sille, että Ukraina häviää sodan on vielä kovempi. Käytännössä on varmistettava, että Ukrainan puolustus pystyy jatkossakin hyödyntämään droneja panssarintorjunnan tukena ja on selvää, että Yhdysvaltojen tuki Ukrainan ilmatilan haltuunotolle on erittäin vaikeaa ennen maassa käytäviä presidentinvaaleja, Salla toteaa. 

Aiemmissa konflikteissa siviileihin kohdistuvia pommituksia on saatu vähennettyä lentokieltoalueiden avulla. Bosnian sodan lopussa Nato-maiden koneet suojasivat ilmatilaa YK:n valtuuttamina, Irakissa länsiliittoutuneet toteuttivat lentokiellon suojellakseen maan kurdi- ja shiiavähemmistöjä, samoin toimittiin Libyassa vuonna 2011.

Winston Churchilliä kritisoitiin 30-luvulla sodan lietsomisesta hänen vastustaessaan myönnytyspolitiikkaa Saksaa kohtaan, mutta jälkikäteen hänen voidaan todeta olleen oikealla puolella historiaa. Meidän on aika tunnustaa tosiasia, että Ukraina ei tule voittamaan tätä sotaa ilman länsimaiden konkreettisempaa tukea ja vaikuttavia toimia, Salla päättää.

Lisätietoja: 

Aura Salla, kansanedustaja ja eurovaaliehdokas, +358400 886 803, aura.salla@aurasalla.fi 

Aku Aarva, kampanjapäällikkö, +358 41 432 6510, aku.aarva@aurasalla.fi