Aura vieraana Romakka-podcastissa

Aura vieraana Romakka-podcastissa

Aura Salla oli 26.8.2026 vieraana Keskuskauppakamarin Romakka-podcastissa keskustelemassa päätöksenteon arjesta Brysselissä, EU:n integraatiosta ja vahvojen sisämarkkinoiden merkityksestä eurooppalaisten yritysten menestymiseen.

EU:ssa on järkevää vaikuttaa siihen, mistä unioni päättää. Esimerkiksi kauppapolitiikka ja sisämarkkinat ovat juuri sellaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, joihin on Euroopan tasolla järkevä vaikuttaa ja paljon. Tekemällä konkreettisia poliittisia päätöksiä vahvan talouden ja sisämarkkinoiden puolesta, EU edistää tehokkaasti eurooppalaisten yritysten kasvua ja kilpailukykyä. Näin unioni vahvistaa myös strategista autonomiaansa, millä on suuri merkitys EU:n kokonaisturvallisuuteen.

Siksi myös suomalaisen äänestäjän on hyvä varmistaa, että oma äänen ansainnut meppi vaikuttaa juuri niihin koviin EU-poliitikan kysymyksiin, joista on järkevää päättää EU-tasolla. Podcastissa Aura kertoo omasta työstään Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan (ITRE) jäsenenä, jossa hän vaikuttaa valiokunnan lainsäädäntötyöhön keskittyen erityisesti teknologia- ja energiapolitiikkaan. Käytännössä Aura tekee politiikkaa, jolla vahvistetaan juuri Euroopan kilpailukykyä ja kokonaisturvallisuutta. Työn keskiössä on lainsäädännön yksinkertaistaminen, jolla mahdollistetaan suomalaisten yritysten menestys niin Euroopan sisäisillä ja globaaleillakin markkinoilla.

Samalla Aura kannustaa myös eurooppalaisia yrityksiä luottamaan itseensä ja ottamaan riskejä. Euroopassa on monella tavalla totuttu ajatukseen, että kaikki riskit on hyvä säännellä alta pois ennen kuin mitään aletaan konkreettisesti tekemään.

Romakka on Keskuskauppakamarin podcast, joka tarjoaa tuoreita näkemyksiä ja analyyseja siitä, miten maailma ympärillämme muuttuu – ja mitä se tarkoittaa suomalaisille yrityksille.