Aura Salla osallistui Turun Eurooppa-foorumiin 26.-28.8.2026. Viikonloppu oli täynnä kiinnostavia keskusteluita, merkityksellisiä kohtaamisia ja hyviä puheenvuoroja ajankohtaisesta EU-politiikasta.
Tutut teemat näkyivätkin tiiviisti Turussa. Aura oli mukana keskustelemassa useassa eri paneelissa, joiden aiheet keskittyivät Euroopan teknologiseen omavaraisuuteen, digieuroon ja eurooppalaiseen teollisuuteen.
Tällä viikolla valiokuntatyö on lähtenyt Brysselissä käyntiin. Aura keskittyy tänä syksynä paljon juuri digitaalisen lainsäädännön yksinkertaistamispakettiin, jossa hän toimii pääneuvottelijana teollisuusvaliokunnassa. Siinä tärkeimpinä tavoitteina on parantaa komission esitystä henkilödatan määritelmän selkeyttämisen osalta ja mahdollistaa enemmän dataa käyttöön eurooppalaisille yritykselle esimerkiksi tekoälyn kouluttamiseen, sekä vähentää internetissä datan käytön oikeutuksien klikkailuja.
Kaksi muuta tärkeää asiaa syksyllä ovat siru- ja kvanttiteknogioita koskevat lakipaketit. Näissä Euroopalla ja Suomella on korkeaa osaamista, jotka toimivat talouden lisäksi tärkeinä valttikortteina maailman valtapoliittisten blokkien teknologisen vallan tasapainottamisessa.
On selvää, että Suomen ja Euroopan talouskasvu tarvitsee polttoainetta. Siinä uudet teknologiat, datan käytön mahdollistaminen ja investointien merkittävä kasvu eurooppalaisiin vaihtoehtoihin niin korkeassa- kuin puolustusteknologiassa tulee olemaan yksi merkittävä tekijä, ja nämä ovat Auran työssä Brysselissä keskeisiä kysymyksiä.
Työ järkevämmän EU:n eteen jatkuukin siten väsymättömästi Brysselissä. Kiitos Turku!

Kuvat: Jaska Poikonen