Siirry suoraan sisältöön

EU

Vahvan Euroopan ja Suomen puolesta

  • EU

Meidän on vihdoin aika ymmärtää, mikä merkitys Euroopan parlamentilla on EU:n päätöksenteossa ja mitkä ovat EU:n päätöksenteon vaikutukset meihin. Esivaaleista on tehtävä ensisijaiset vaalit. Euroopan unioniin liittyy monia harhakäsityksiä. Hinnat eivät nousseet euron myötä, markan arvo ei olisi enää kuudesosa euroa, kahdenkeskistä kaupankäyntiä Neuvostoliiton kanssa… Lue lisää »Vahvan Euroopan ja Suomen puolesta

Koko Eurooppa ja Kokoomus puhelimessasi

  • EU

Sosiaalisessa mediassa näkee usein suomalaisten ystävien kuvia, joissa matkustetaan Suomesta ’lomalle Eurooppaan’ tai kuulee ’siellä Euroopassa’ -lausahduksia. Euroopan unioni taas mielletään usein ainoastaan instituutioiksi ja Brysseliksi, vaikka tosiasiassa jokainen kansalainen mantereemme laidasta laitaan on yhtä lailla eurooppalainen ja osa Euroopan unionia. Meidän on korkea aika… Lue lisää »Koko Eurooppa ja Kokoomus puhelimessasi

Olen ehdolla Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi kesän 2018 puoluekokouksessa

  • EU

Puolueen jäsenyyden ja aktiivisen puoluetoiminnan tulee olla merkityksellinen tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä vaikuttamiseen. Puoluevaltuuston tulee koota kentän ääni, jonka pitää kuulua puolueen linjassa ja päätöksenteossa. Kokoomukselta puuttuu tällä hetkellä vahva Eurooppa-politiikan linja ja ääni. Eurooppa-politiikka tulee ottaa kiinteäksi osaksi niin kansallista kuin maakunnallista vaikuttamista… Lue lisää »Olen ehdolla Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi kesän 2018 puoluekokouksessa

Euroopan historiallinen tulevaisuus

  • EU

Euroopan komissio ennusti vielä tämän vuoden keväällä koko unionin alueen talouskasvun nousevan ensi vuonna uudelle prosenttiluvulle. Ulkoiset uhat kasvulle nähtiin talousennusteessa suurempina kuin sisäiset. Toisin kävi. Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä näyttää muodostuvan käänteentekeväksi kansanvallan voimannäytöksi myös Euroopan kipeästi kaipaaman kasvun osalta. Harva britti äänesti unionin talousaluetta-… Lue lisää »Euroopan historiallinen tulevaisuus

Teoria on hyvä renki, mutta huono isäntä

  • EU

Tänä päivänä on selvästi trendikästä pohtia arvo- ja talouspoliittisia linjanvetoja. Mihin koulukuntaan kuulut, ääreen vai laitaan ja välimalleista viis. Oma arvopoliittinen näkemykseni on selkeästi liberaali. Mielestäni ihminen saa elää elämäänsä niin kuin parhaaksi katsoo, kunhan ei vahingoita muita. Talouspoliittisen linjani kanssa olen joutunut pohtimaan enemmän.… Lue lisää »Teoria on hyvä renki, mutta huono isäntä

Kansantalouden Jalakset, kuinka arvokkaita ovat Suomelle yli puoli miljoonaa työpaikkaa?

  • EU

Työn uudet muodot puhuttavat paljon ja olen itsekin niistä kirjoittanut. On seksikkäämpää päivittää Instagramiin kuva MacBookista ja höyryävästä lattekupista katukahvilassa kuin hitsipillistä ja kuulosuojaimista tehtaassa tai telakalla. Suuri osa suomalaisista kuitenkin ansaitsee palkkansa suorittavasta työstä. Varma ja säännöllinen toimeentulo on työsuhde-eduista toivotuin. Mitä näille työpaikoille… Lue lisää »Kansantalouden Jalakset, kuinka arvokkaita ovat Suomelle yli puoli miljoonaa työpaikkaa?

Jakamistalouden uusi aluevaltaus: työtä pilvessä aamusta iltaan

  • EU

Oman aikansa edelläkävijä Adam Smith totesi jo 1700-luvulla, että työnjako ja vapaus mahdollistavat ihmisten erilaisten lahjojen hyödyntämisen. Smithin ajattelu on edelleen ajankohtaista. The Financial Times kirjoitti lokakuussa kolumnissaan jakamistalouden uudesta aluevaltauksesta, jossa työnantajat vievät työtehtäviä ja projekteja pilvipalveluihin, erilaisiin “platformeihin”. Platformeista tai alustoista työntekijät ympäri… Lue lisää »Jakamistalouden uusi aluevaltaus: työtä pilvessä aamusta iltaan

Höyry, sähkö, digitalisaatio, kiertotalous

  • EU

Rakenneuudistukset, menoleikkaukset, yksikkökustannusten pienentäminen; kasvua, kilpailukykyä, innovaatioita ja pk-yrittäjyyden alleviivaamista. Erilaisia eväitä, ohjeita ja asiantuntijoita riittää siitä, miten Suomen talous saadaan takaisin kasvu-uralle. On kiistaton tosiasia, että rakenteellisia uudistuksia sekä elvyttäviä toimia valtion tasolla tulee tehdä. Kotipesän on oltava kunnossa, kasvupohjan terve ja kannustava sekä… Lue lisää »Höyry, sähkö, digitalisaatio, kiertotalous

Euroopan kaksi sairasta miestä ja the rule of law

  • EU

Lapsuudesta jää mieleen mitä merkillisimpiä muistikuvia. Hyvät muistot säilyvät ja kultautuvat, mutta jotkin epämiellyttävät ja ikävät tapahtumat jättävät lähtemättömän jälkensä. Muistan, kuinka vanhemmilla naapurintytöillä oli tapana kiusata hauskojen leikkihetkien päätteeksi pienempäänsä jättämällä tämän väkisin lukkojen taakse jääden itse nauramaan oven toiselle puolelle avuttomille huudoille. Pelin… Lue lisää »Euroopan kaksi sairasta miestä ja the rule of law

Miksi äänestin Juhana Vartiaista?

  • EU

Niin ylpeitä kun pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta olemmekin, fakta on, että se on käytännössä rahoitettu aina velalla. Olen kiistatta sitä mieltä, että perusmalli on hyvä ja tulonsiirtoihin perustuva toimeentulon turvaaminen jokaiselle yksilölle rakentaa turvallisen ja vakaan yhteiskuntamallin. Meidän tulee kuitenkin pitää mielessä, että velka on veli otettaessa, velipuoli… Lue lisää »Miksi äänestin Juhana Vartiaista?