Siirry suoraan sisältöön

Digi

Tiedon valta ja eurooppalainen takamatka

Nokian Pekka Lundmark otti tällä viikolla kantaa Kauppalehdessä EU:n jälkeenjääneisyyteen teollisuuden vallankumouksessa. Todettakoon, että tuskin kukaan enää pitää digitaalista markkinaa ja digitaalisuutta erillisenä teollisuuden alana, vaan osana lähtökohtaisesti kaikkea yritystoimintaa. Lundmark luetteli julkisen sektorin tehtäviä asian korjaamiseksi. Näihin lukeutuivat muun muassa koulutus, osaaminen, perustutkimus ja… Lue lisää »Tiedon valta ja eurooppalainen takamatka

Mitä kuuluu vapaalle internetille?

Surullisenkuuluisa tekijänoikeusdirektiivi alkaa muotoutua kansallisten lainsäätäjien käsissä EU:ssa. Ranska ja digitalisaatiossa pahasti jälkijunassa tuleva Saksa olivat eturivissä hakemassa viime keväänä EU-tason ratkaisua, jolla varmistettiin sääntelyn epävarmuus ja entistä sekavampi eurooppalainen digitaalinen sisämarkkina. Saksassa sadat tuhannet ihmiset marssivat esitystä vastaan. Toisin kuin iso osa suomalaisistakin poliitikoista… Lue lisää »Mitä kuuluu vapaalle internetille?

Euroopan unionin mahdoton digiyhtälö

  • Digi

Olen istunut viimeisten vuosien aikana monesti Euroopan komissiossa kokouksissa, joissa käsitellään maanosamme tulevaisuutta monelta kantilta. Yhden asian oppii nopeasti: Eurooppa ja sen tarpeet näyttäytyt hyvin eri valossa Saksasta, Irlannista, Luxemburgista tai Suomesta käsin katsottuna. Jokaisella maalla on myös hyvin erilaiset valtit etujensa puolustamisessa. Minulta kysytään… Lue lisää »Euroopan unionin mahdoton digiyhtälö

Sananvapaus, jota isoveli valvoo?

  • Arvot, Digi

Venäjä on todistetusti pyrkinyt vaikuttamaan viime vuosina lukuisissa länsimaissa järjestetyissä vaaleissa, tunnetuimpina esimerkkeinä Yhdysvaltain presidentinvaalit sekä kansanäänestykset Britanniassa ja Kataloniassa. Euroopan unioni onkin vahvistanut jäsenmaiden välistä yhteistyötä ja peräänkuuluttanut sosiaalisen median alan yrityksiltä tiukempaa itsesääntelyä ja valvontaa koskien vaalimainontaa sekä ulkopuolisia vaikuttamisyrityksiä esimerkiksi valetilien ja… Lue lisää »Sananvapaus, jota isoveli valvoo?

Demokratia kuolee pimeydessä ja kompastuu valheisiin

  • Digi

Moni meistä muistaa vielä ajan, kun suosikkikappaleita nauhoitettiin radiosta c-kasetille sormet nauhoitusnäppäimellä valmiina tuttujen alkusointujen soljuessa taajuudelle. Toista se on tämän päivän Spotify-maailmassa, jossa lempibiisien lisäksi myös suosikkisarjat, -kirjat ja -elokuvat löytyvät suoratoistopalveluista suhteellisen edullisella kuukausihinnalla. Lehtitalojen kamppaillessa alati laskevan printtilehtien myynnin kanssa onkin ihme,… Lue lisää »Demokratia kuolee pimeydessä ja kompastuu valheisiin

Tästä pitää olla huolissaan

  • Digi

Miltä kuulostaa laki, jonka mukaan 30 prosenttia Netflixin ja HBO:n sekä muiden suoratoistopalveluiden tarjonnasta tulee olla eurooppalaista? Jo tässä vaiheessa tarkennan, että kaikki blogissa esittämäni näkemykset ovat täysin henkilökohtaisia, eivätkä edusta työnantajani kantaa. Mielestäni tällainen laki kuulostaa protektionismilta. Tästä huolimatta lähes kaikki Euroopan parlamentin jäsenet,… Lue lisää »Tästä pitää olla huolissaan

Aneemisesta digilapsesta vientimarkkinoiden kiihdyttäjäksi

Sote ja digi, digi sekä sote. Nämä lyhenteet tuntuvat olevan jokaisen tulevaisuusorientoituneen vaikuttajan agendalla. Digimarkkinoista povataan joka toisessa kolumnissa positiivista tulosta sen kuuluisan viivan alle ja samaan aikaan kuluja yritetään karsia järjestelemällä uudelleen perinteisiä sosiaali- ja terveyspalveluita. Lyhenteet on niputettu yhteen ja päättäjät haaveilevat sosiaali- ja… Lue lisää »Aneemisesta digilapsesta vientimarkkinoiden kiihdyttäjäksi