Euroopan komissio ennusti vielä tämän vuoden keväällä koko unionin alueen talouskasvun nousevan ensi vuonna uudelle prosenttiluvulle. Ulkoiset uhat kasvulle nähtiin talousennusteessa suurempina kuin sisäiset. Toisin kävi. Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä näyttää muodostuvan käänteentekeväksi kansanvallan voimannäytöksi myös Euroopan kipeästi kaipaaman kasvun osalta.
Harva britti äänesti unionin talousaluetta- ja sisämarkkinoita vastaan, mutta rusinoita ei voi poimia pullasta. Puolenmiljardin kuluttajan sisämarkkinat Euroopassa ei synny ilman laajaa kokoonpanoa, erilaisine haasteineen ja vahvuuksineen varustettuja, kansallisvaltioita. Vaikka Britannia ei kuulukaan euroalueeseen, ovat EU:n sisämarkkinat ja talousalue niin tiivis vyyhti, että nykytilanteen purkaminen ei käy kädenkäänteessä ja kerrannaisvaikutukset voivat vielä pitkälläkin aikavälillä merkitä kivistä tietä Euroopan talouskasvulle.
Tämä on sääli monesta syystä, eikä vähiten siksi, että hakeutumalla irti unionista jäsenmaa ei ainoastaan menetä 500 miljoonan ihmisen kotimarkkinoita, mutta käyttää huomattavan määrän aikaa istumalla neuvottelupöydissä kauppakumppaneidensa kanssa solmien uudet sopimukset jokaisen kanssa erikseen. Eikä tässä vielä kaikki. Tavaroiden ja hyödykkeiden tulleitta liikkuminen sekä ihmisten vapaa liikkuvuus eivät enää ole itsestäänselvyyksiä. Tuntuu kuin tulevaisuutta kirjoitettaisiin uudestaan suoraan historian kirjoista.
EU:n sisämarkkinoista puhutaan paljon, eikä turhaan. Ainoastaan 15 prosenttia kuluttajista Euroopassa tekee verkko-ostoksia toisesta EU-maasta ja vain 7 prosenttia pk-yrityksistä myy tuotteitaan kotimaansa ulkopuolelle. Jokainen varmasti ymmärtää, että on järkevää rakentaa unionille yhteiset digitaaliset sisämarkkinat, ilman 28 erilaista arvonlisäverojärjestelmää, jotta yritykset pääsevät helposti laajemmille markkinoille ja me kuluttajina hyödymme terveestä markkinataloudesta.
Toinen hyvä esimerkki on unionin energiasektori. Yli puolet unionin kuluttamasta energiasta tulee EU:n rajojen ulkopuolelta. Maksamme tuodusta energiasta vuosittain noin 400 miljardia euroa. Eikä kyse ole pelkästään kustannuksista, sillä olemme harvinaisen riippuvaisia esimerkiksi kaasun tuonnista Venäjältä ja näin kärsimme nahoissamme kaikki tähän mahdollisesti liittyvät häiriöt. Eurooppalainen energiainfrastruktuuri alkaa myös olla parhaat päivänsä nähnyttä ja heikosti eri maiden kesken linkittynyttä. Jokaisen maan puuhaillessa oman energiaverkkonsa kanssa ylimääräisiä kustannuksia syntyy. Jos energiamarkkinat olisivat yhteiset koko unionin alueella, meillä kuluttajilla olisi enemmän valinnanvaraa ja huokeammat tukkuhinnat, jotka ovat tällä hetkellä 30 prosenttia korkeammat kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Kaasun hinta on peräti 100 prosenttia korkeampi kuin Atlantin takana.
Halpa öljy, matalat korot ja rahoituksen saatavuus ovat tukeneet talouskasvua Euroopassa, vaikka maailmantalouden epävarmuus, heikko globaali kauppa ja Kiinan talouskasvun hidastuminen ovat asettaneet kapuloita rattaisiin. Siitä huolimatta, että Euroopassa vallitsee tällä hetkellä selvä hämmennyksen tila, on tunnelma varsinkin nuorten sukupolvien keskuudessa selvästi virittäytymässä yhä enemmän yhtenäisen Euroopan kannatuskuoron riveihin.
Vaihtovuotensa toisessa Euroopan maassa viettänyt – miljoonan Erasmus-vauvan – sukupolvi, haluaa tulevaisuudessakin valita työmahdollisuutensa yhden maan sijaan 28 jäsenmaasta sekä tarjota lapsilleen kansainvälisen ja avoimen kasvuympäristön. Meille EU on koti ja todellisuus, ei ulkoinen uhka ja erillisyys.
Kehottaisin kuuntelemaan tarkasti unioniin kasvaneiden ja siihen syntyneiden – nyt jo kolmannella vuosikymmenellä elävien – lasten ja nuorten ääntä. Tämä on se joukko, jolle unioni huomisen hyvinvointia tämän päivän ratkaisuilla rakentaa.
