Teoria on hyvä renki, mutta huono isäntä

Tänä päivänä on selvästi trendikästä pohtia arvo- ja talouspoliittisia linjanvetoja. Mihin koulukuntaan kuulut, ääreen vai laitaan ja välimalleista viis. Oma arvopoliittinen näkemykseni on selkeästi liberaali. Mielestäni ihminen saa elää elämäänsä niin kuin parhaaksi katsoo, kunhan ei vahingoita muita. Talouspoliittisen linjani kanssa olen joutunut pohtimaan enemmän.

Opiskeluaikaan kahlasin läpi kansantalouden teorioita koettaen sijoittaa itseäni ja omaa poliittista näkemystäni tarkasti niiden kartalla. Määrittelen itseäni markkinaliberaaliksi, mutta samalla realistiksi, keskustaoikeistolaiseksi moderaatiksi. Ymmärrän vapaiden markkinoiden tuomat edut, mutta niiden täydellinen toteuttaminen on käytännössä samanlainen illuusio kuin Marxin esittelemä sosialismi, tai puhdas kommunismi.

Helsingin yliopiston taloustieteen professori Vesa Kanniainen toteaa artikkelissaan taloustieteilijöistä, että useimmat heistä ovat liberaaleja individualisteja, jotka painottavat ihmisten omia valintoja. Allekirjoitan tämän myös omalla kohdallani, mutta näen yhteiskunnan enemmän kokonaisuuksien kautta, jota hallitsee epätäydellinen ihmisluonne. Vallitseva poliittinen ja talouden tilanne, valtion rakenne ja kansalaisyhteiskunnan järjestäytyminen ovat yhtä lailla järjen kuin tunteiden valossa tehtyjen päätösten epätäydellisiä ilmentymiä.

Perinteinen keynesiläisyys on suosiossa yhä harvemmissa piireissä ja soveltavan taloustieteen tutkimukset hallitsevat kenttää, mutta poliittisessa keskustelussa tällä ei sen sijaan ole tilaa. Media rakastaa vastakkainasettelua ja poliitikkojen sijoittamista vasemmalle tai oikealle, liberaaliin tai konservatiiviin kenttään. Ääripäät myyvät lehtiä ja maltillinen enemmistö vaikenee.

Kokonaisuudessa rahapolitiikka on vain pisara meressä. On hyvä, että keskusjohtoisesti kabineteissa päätetyt devalvaatiot ja revalvaatiot ovat historiaa. Uskon, että talous toimii sitä paremmin, mitä vähemmän julkinen valta puuttuu markkinoihin. Ymmärrän kuitenkin, että osittain puuttuminen on väistämätöntä niin kauan kun halutaan säilyttää kansalaisille pieni kustanteiset julkiset palvelut, kuten koulut ja terveydenhoito sekä kantaa huolta niistä ketkä eivät siihen kykene.

Mahdollisuuksien tasa-arvon tarjoaminen kaikille kuuluu omaan maailmankuvaani yhtä lähtemättömästi kuin usko siihen, että työn tarjoaminen ja sen tekeminen ovat parasta sosiaaliturvaa. Tästä syystä olen myös valmis hyväksymään sen, että täysin vapaat markkinat ilman minkäänlaista yhteiskunnallista ohjausta eivät ole realistinen mahdollisuus. Näin ollen teoriat niiden käyttäytymisestä ja puhtaasti teorioihin perustuva poliittinen päätöksenteko eivät toimi oikeassa elämässä.

Saamaa realismia tulee mielestäni harjoittaa suhteessa politiikan tekemiseen. Asiat eivät etene kuten poliittiset talousteoriat, koska ihmisten käytös harvoin, jos koskaan, mukailee kaavojen ja numeroiden linjoja. Etenkin jos mukana on enemmän poliittista ideologiaa kuin pragmaattisuutta.

Poliittiset päätökset ovat tuskin koskaan sellaisia, että niitä voidaan tehdä kaikkia miellyttäen. Ihmiset ovat myös kiinnostuneempia siitä, miten jokin päätös vaikuttaa heidän arkipäiväänsä, vaikka leikkaus lomapäivien määrään olisi heille pitkällä aikavälillä hyödyllisempää työpaikan säilymisen varmistamiseksi. Poliittisista päättäjistä tämä tulokulma on helposti turhauttava ja sotii isompaa kuvaa katsottaessa kaikkea järkeä vastaan. Kuitenkin tosiasia on, että demokraattisessa yhteiskunnassa poliittisille päätöksille tarvitaan enemmistön, kansalaisten, tuki. Tästä syystä paras talousteoreetikko ei välttämättä ole paras poliitikko, eikä poliitikko paras talousteoreetikko.