Euroalueen katseet ja talousuutisoinnin kärjet ovat tällä hetkellä tiukasti suunnattuina Kreikan tilanteeseen ja sen pohjalta vedetään johtopäätöksiä milloin euroalueen, milloin koko EU:n alamäestä ja hajoamisesta. Uskallan kuitenkin väittää, että seuraavan vuoden aikana Euroopan taloustilanteessa tullaan näkemään käänne parempaan. Miksi näin?
Euroopan keskuspankki valmistelee tällä hetkellä mittavaa valtiolainojen ostoa, jonka avulla on tarkoitus laittaa liikkeelle runsaan puolentoista vuoden kuluessa noin tuhat miljardia euroa. Tarkoituksena on painaa euroalueen korot alas ja saada rahavarantoja liikkeelle. Toisin sanoen elvyttää. Samalla korkojen lasku helpottaa velkaantuneiden euroalueen maiden tilannetta sekä pienentää meidän jokaisen velallisen korkokustannuksia.
Vaikka talouskuria on arvosteltu ja säästöhaukkojen mielipiteitä ammuttu alas viime vuosina, on kulujen ruotuun saaminen ollut väistämätön rakennusvaihe elpyvän talouden perustaksi.
Vuosien 2008-2009 talouskriisin jälkeen viidelle euroalueen jäsenmaalle: Espanjalle, Kreikalle, Irlannille, Kyprokselle ja Portugalille, rakennettiin niin sanonut tuki- eli velanhoitopaketit talouden saattamiseksi takaisin raiteilleen. Tällä estettiin euron romahdus ja taattiin koko valuutta-alueelle mahdollisuudet nousta taantumasta sekä rakentaa uutta kasvua. Euro- ja koko EU-alueen maat kun ovat, yhteisvaluutasta huolimattakin, väistämättä riippuvaisia toistensa talouksien kehityksestä.
Vuosi sitten kirjoitin blogissani, että Kreikan kohdalla maksukyvyttömyys oli kiistämättä peräisin heikosti hoidetusta julkisesta taloudesta, mutta tilanteeseen vaikutti myös liian heikoille perusteille järjestetty talous- ja rahaliitto, jonka myötä markkinat hinnoittelivat euromaiden valtioiden lainat samalle tasolle huomioimatta maakohtaisia riskejä. Sama rahapolitiikka, Saksan vanavedessä, ei yksinkertaisesti sopinut – eikä sovi – kaikille maille ja ne jotka kärsivät EKP:n asettamista koroista tarvitsivat muiden tukea. Nyt kun EU rakentaa todellista yhteistä finanssipolitiikkaa, on pidettävä huolta siitä, että no bailout -säännöstä pidetään tiukasti kiinni.
Tukipaketteja saaneista maista kolme viidestä on irtautunut EU:n lainaohjelmista ja Kyproksen uskotaan seuraavan perässä jo tämän vuoden aikana. Euroalueen talouskasvun kärjessä porskuttaa tällä hetkellä Irlanti, jopa 3,5 prosentin kasvuennusteella. Myös Espanjan taloudessa näkyy jo selkeitä merkkejä paremmasta. Vienti on kasvanut 27 prosenttia vuodesta 2007 ja suuresta työttömyydestä kärsivässä maassa syntyi noin 500 000 uutta työpaikkaa vuonna 2014. Viime viikolla Espanja ilmoitti osallistuvansa komission investointipaketin projektirahoitukseen puolellatoista miljardilla eurolla. Tämä on merkittävä viesti maasta, jonka talous oli vielä muutama vuosi sitten romahtamispisteessä.
Espanja seuraa ilmoituksellaan Euroopan talouden veturin esimerkkiä. Saksa ilmoitti helmikuussa osallistuvansa komission investointipakettiin, kansallisen investointipankkinsa kautta, kahdeksalla miljardilla eurolla.
Suomessa kysyttäisiin todennäköisesti Espanjan kohdalla, miksi lähteä mukaan Euroopan yhteiseen projektiin, jos oman maan tilanne ei ole kunnossa? Vastaus on yksinkertainen: Euroopan talous on meidän talous – vahvuuksineen ja heikkouksineen. Komission laskelman mukaan 315 miljardin euron investoinneilla voidaan karkeasti ennustaa saavutettavan jopa 1,3 miljoonaa työpaikkaa.
Investoinnit, rakenneuudistukset ja vastuullinen rahapolitiikka ovat komission resepti EU-alueen kasvun. Kasvun odotetaan nousevan 1,7 prosenttiin euroalueella 2015. Hidasteina ovat korkea yksityinen ja julkinen velka sekä työttömyys. Jäsenmailta tarvitaan siis todellista yhteistä tahtoa saada investointirahaa liikkeelle. Ainoa tapa luoda todellisia työpaikkoja on, edellä mainitun reseptin lisäksi, lisätä kulutusta ja kysyntää, saada olemassa olevat rahavarannot liikkeelle ja hakea kasvua viennin kautta Euroopan ulkopuolelta.
Talouskriisi on tehnyt selväksi, että elämme yhteistaloudessa, halusimme tai emme. Hyviä esimerkkejä kriisistä ulospääsyyn kaveria tukemalla on 90 prosenttisesti enemmän kuin epäonnistuneita samanlaisia. Meillä ja medialla on merkillinen tapa jäädä huutamaan sen epäonnistuneen 10 prosentin perään, jonka osuus koko euroalueen bkt:stä on tässä tapauksessa hädin tuskin 1,4 prosenttia.
Uutisoinnista voisi päätellä, että elämme vain synkkiä aikoja, mutta todellisuudessa tunnelin päässä on valoa ja sen saavuttamiseksi keinot on olemassa, nyt on tekemisen aika.
