Sähkö näkyy joka puolella arjessamme ja yhteiskunnassamme – mikään ei toimi ilman sitä. Sen hinta puhututtaa ja se mielletään Suomessa kalliiksi, vaikka hintatasomme on EU:n edullisimmasta päästä. Viime vuosina EU:n jäsenvaltioissa energiahinnat ovat nousseet useassa maassa. Nousu on ollut jopa yli 20 prosenttia vuosien 2008 – 2012 välillä. Eurooppalaiset maksavat sähköstään yli kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi amerikkalaiset kotitaloudet. Suomen, kuten useimman jäsenvaltion kohdalla, iso osa kustannusten kasvusta ei johdu itse energian hinnannoususta, vaan valtiollisesta sääntelystä, verotuksesta ja infrastruktuurirakentamisesta johtuvista kustannuksista.
Suomessa sähkön vähittäismarkkinat ovat toimineet jo pitkään. Pohjoismaisen sähköpörssin toiminta ja kotimaassa tehdyt poliittiset ratkaisut määrittävät pitkälti asiakkaan vapauden päättää, mistä ostaa sähkönsä – ja mihin hintaan. Asiakkaan kannalta on tärkeää, ettei markkinoita ajeta väkisin isojen toimijoiden keskinäiseksi pelikentäksi, vaan että toimijoita on markkinoilla useampia, mikä mahdollistaa kilpailun toteutumisen.
Sama kaava pätee myös EU:n laajuisesti, tosin haasteita on paljon. Muualla Euroopassa sähkö ei kulje yhtä hyvin maiden välillä kuin Pohjoismaissa ja pelisäännöt ovat hyvin kirjavat. Suurin ongelma energian sisämarkkinoille EU:ssa on eri jäsenvaltioiden tapa rakentaa omia ratkaisujaan, mikä ei välttämättä tue vapaiden energiamarkkinoiden kehitystä. Syöttötariffit takaavat sähkön tarjoajille tietyn hinnan sähköstä, mutta estävät markkinoiden terveen toiminnan.
Lähivuosikymmeninä tarve energiainfrastruktuurin uudistus- ja kapasiteetin korvaamistarpeille niin Suomessa kuin koko EU:n tasolla on entistä kovempi. Meidän onkin syytä kyetä katsomaan erilaisia energiantuotantotapoja mahdollisimman objektiivisesti vertailemalla niiden hyötyjä ja haittoja tasapuolisesti, ei ainoastaan vihreiden – tai teollisuustuotannon kasvuun tähtäävien lasien läpi. Energiatehokas ja ympäristövastuunsa hyvin hoitava yritys kasvattaa omaa kilpailukykyään sekä kuluttajien silmissä että tuotantoon käytettävän energianmäärän suhteen. Kestävän kehityksen periaatteita ja energiatehokkaita ratkaisuja noudattava teollisuustuotanto ei ole ristiriidassa kilpailukyvyn kanssa.
EU:n tulee panostaa investointitukea uusien energiamuotojen ja teknologioiden kehitykseen, joilla saadaan hukkaenergian kulutus laskuun. Liian tiukkojen aikamääreiden asettaminen ei ole hyvä ratkaisu siirryttäessä uusiutuviin energialähteisiin. Ensin on todistettavasti pystyttävä tuottamaan tarvittava energiamäärä uusiutuvilla energialähteillä. Saksa on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun siirtymäaika pois ydinvoimasta määrätään liian tiukaksi – lopputuloksena on kasvanut kivihiilen poltto ja negatiivinen kehitys ympäristön näkökulmasta.
Tempoileva sääntely EU:n tasolla kuvastaa lyhytnäköistä energiapolitiikkaa, mikä tuottaa helposti takapakkia energiamarkkinoiden kehittymiselle. On tärkeää, että EU:n sisämarkkinat toteutuvat tulevaisuudessa myös energiasektorilla. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, mikäli yhteistä linjaa ei löydetä. Suomen ja koko EU:n etu ovat toimivat sähkömarkkinat, jotka painottavat tervettä, pitkäjänteistä ja ennen kaikkea yhtenäistä energiapolitiikkaa.
Energia toimialana on tyypillistä suurten pääomien liiketoimintaa: tehtävät investoinnit ovat euromäärältään valtavia ja vaikutusajoiltaan vuosikymmenien ratkaisuja. Siksi ilman johdonmukaista ja yhtenäistä energiapolitiikkaa, sähkölaskumme loppusumma tulee kasvamaan tasaiseen tahtiin. Kysymys kuuluukin, haluammeko maksaa sähkölaskussamme sähköstä vai huonosta politiikasta?
