Digitaaliset palvelut valtaavat villisti alaa niin sosiaalisten verkostojen ylläpidossa, 24/7 kauppapaikkana kuin musiikki- ja elokuvabisneksenkin aloilla. Älypuhelimet ovat muuttaneet ihmisten arkea ja tapoja. Ruokarukoukset ovat vaihtuneet ruokakuvauksiin, lentokenttien check-in sähköiseksi, eikä onnettomimmankaan city-suunnistajan tarvitse enää jättää arvokkaita lomahetkiään pelkän karttakirjan varaan.
Digitaalisuuden on todettu olevan jopa sähkön keksimistä suurempi muutosvoima niin ihmisten elämän, talouden kuin yhteiskuntien kannalta. Mikä vieläkin merkittävämpää, kehityksen kelkka kulkee jatkuvasti kiihtyvällä sykkeellä eteenpäin. Sähköteknologialta otti sata vuotta yleistyä, digitaalisuus teki saman muutamassa vuosikymmenessä, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sen merkittävimmät ajat ovat vasta edessä.
Yli 90 prosenttia maailman datasta on luotu viimeisten kahden vuoden aikana. Digitaalitalous kasvaa seitsemän kertaa muuta taloutta nopeammin. Maailman dataliikenteen odotetaan 15-kertaistuvan vuoteen 2017 mennessä ja vuoteen 2020 mennessä internettiin kytketään yli 50 miljardia laitetta. Nämä vasta maistiaisia siitä, millaisia lukuja muutos tarjoilee.
Digitaalisuus tarjoaa mahdollisuutta vaurauteen, uusiin työpaikkoihin, parempiin palveluihin, uudenlaisiin oppimisympäristöihin ja tutkimuksen välineisiin, sekä kenties osaratkaisua ohi talouskriisistä. Mahdollisuuden ohella digitaalisuus on myös uhka, sillä ilman sitä eivät työpaikkamme olisi siirtyneet Kiinaan. Ennen kaikkea digitaalisuus on kuitenkin mahdollisuus, ei vain meille, vaan myös kaikille muille. Pidemmässä juoksussa kisa digitaalisuuden hyödyntämisestä voi ratkaista jopa sen, mikä maanosa maailman talouskilpailua tulevina vuosikymmeninä johtaa.
Meillä on kaikki syy paitsi toivoon, myös huoleen. Kaikki uuden ajan digitaalisuuteen toimintansa pohjaavat jättiläiset, kuten: Amazon, Google, Facebook, Netflix, Alibaba, Baidu, Tencent jne. ovat syntyneet muualla kuin Euroopassa – USA:ssa, Kiinassa, Koreassa. Yhtäkään todellista digimarkkinajättiläistä ei ole tullut Euroopasta.
Tämä ei ole sattumaa.
Me jäämme jälkeen, koska meidän maanosallamme ei ole yhtenäisiä sisämarkkinoita, vaan 28 pientä markkinaa, jotka eivät tue voimakkaasti skaalautuvaa digitaalista bisnestä. Me jäämme jälkeen, koska EU:n yhdentyminen on riittämätöntä, sen syveneminen liian hidasta ja Lissabonin strategiaa hienoine digitaalisine agendoineen ei ole toteutettu. Me jäämme jälkeen, koska kansallisvaltiot ovat tehneet vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi sen, minkä teknologia on jo mahdollistanut.
Kuluttajansuoja on harmonisoitava, oltiin Suomessa siitä mitä mieltä vain. Tietosuoja on yhtenäistettävä, vaikka Saksa vastustaa sitä. Tekijänoikeussuojattuja tuotteita pitää voida myydä suoraan koko sisämarkkinoille, vaikka Ranska ei sitä hyväksyisi.
EU:n sisämarkkinoissa on syviä haasteita. Mitä nopeammaksi digitaalinen juoksukisa käy, sen mahdottomammaksi muodostuu EU:n päätöksentekomenettelyjen kankeus ja yhtenäisyyden puute. Kansallisvaltioiden Eurooppa ei pärjää yhtenäiselle Kiinalle tai USA:n liittovaltiolle. Yhtenäinen Eurooppa menestyisi kovassakin kisassa.
Euroopan riipimisen kappaleiksi on loputtava ja uhkaavaan mahdollisuuteen tartuttava. Se ei ole vain meidän suomalaisten, vaan myös saksalaisten, ranskalaisten ja kaikkien muidenkin eurooppalaisten etu.
