Asuessani muutama vuosi sitten Saksassa kämppikseni oli Itä-Berliinin puolella kasvanut nuori lääkäri. Hän teki päivystystä paikallisessa sairaalassa ja aloitteli omaa terveyspalveluita tarjoavaa yritystä opiskelukavereidensa kanssa. Ryhmällä nuoria lääkäreitä ja sairaanhoitajia oli ideana tarjota kohtuuhintaisia terveyspalveluita kotikäynteinä. He olivat valmiita tekemään keikkatyötä pidemmälläkin työmatkalla saadakseen laskunsa maksettua ja kartuttaakseen työkokemustaan. Osa teki yrittämisen ohella töitä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Työaikapankkien ansiosta työajat pystyi järjestämään joustavasti ja todellisen tarpeen mukaan, niin työntekijän kuin työnantajankin näkökulmasta.

Saksan taloudellisen menestyksen perusta on kiistatta edelleen sen vahva teollinen kivijalka. Merkittävää kuitenkin on, että keskieurooppalainen talouskumppanimme on onnistunut luomaan kasvu- ja levittäytymisalustan myös lukuisille maailmanluokan yrityksille muilla kuin perinteisillä teollisuudenaloilla. Talouden selkärangan muodostaa yhä vahvemmin suuri joukko eri aloilla toimivia pieniä ja keskisuuria, ns. Mittelstand -yrityksiä. Niiden joukosta löytyy iso joukko perheyrityksiä, joille työehtojen joustavuudella on kilpailukyvyn kannalta erityisen suuri merkitys.

Vielä vuonna 2003 Saksan työttömyysluvut olivat karua katseltavaa. Yli neljä miljoonaa saksalaista oli vailla työtä. The Economist -lehti kuvasikin Saksaa ”Euroopan sairaaksi mieheksi”. Saksassa toteutettiin silloisen liittokanslerin Gerhard Schröderin ajamana merkittävät työmarkkinauudistukset ns. Hartz -reformit, joiden tavoitteena oli joustavoittaa Saksan työmarkkinoita. Uudistukset lähtivät siitä, että koko työvoimapotentiaalin tulee olla mahdollisimman tehokkaassa käytössä, jotta hyvinvointimalli pystytään säilyttämään. Uudistuksilla haluttiin helpottaa muun muassa pienyrittäjien mahdollisuuksia tehdä muutoksia yrityksen henkilöstörakenteeseen. Myös osa-aikaisten ja määräaikaisten työsopimusten säännöstelyä höllennettiin. Uudistusten seurauksena vuonna 2010 työttömiä oli talouskriisistä huolimatta miljoona vähemmän. Nyt vuonna 2013 Saksan työttömyys on enää hieman yli viisi prosenttia, eli alle puolet kymmenen vuoden takaisesta.

Reippaan uudistuslinjan myötä Saksa on onnistunut olemaan työmarkkinoiden joustavuuden suunnittelussa ja toteutuksessa selkeästi edelläkävijä. Maa on myös pärjännyt kansainvälisessä vertailussa erinomaisesti huolimatta heikosta globaalista talouskehityksestä. Siinä missä suomalaista työmarkkinajärjestelmää leimaa jäykkä sopimiskulttuuri ja työaikojen joustamattomuus, Saksassa yritykset järjestävät yritys- ja työpaikkatasolla työaikoja kysyntäpiikkien mukaan ottaen yrityskohtaiset tarpeet huomioon. Tässä käytetään hyväksi esimerkiksi juuri erilaisia työaikapankkiratkaisuja. Kertaluonteisista palkkaeristä ja työkohtaisesta palkkakehityksestä on myös mahdollista sopia yritystasolla, vallitsevan markkinatilanteen mukaisesti.

Vaikka uudistukset osuivat aikanaan kipeästi sekä tiukassa taloustilanteessa eläneeseen kansaan että liittokanslerin paikan linjastaan maksaneeseen Schröderiin, voidaan Saksassa nyt korjata uudistustyön satoa. Maan työmarkkinoista on tullut joustavammat ja kilpailukykyisemmät, eikä niillä esiinny juurikaan häiriöitä. Myös työtaistelut ovat harvinaisia, kun asioista sovitaan yhteisymmärryksessä paikallisesti.

Yhteisymmärrys ja luottamus ovat johtaneet myös siihen, että Saksassa on otettu käyttöön niin sanotut avaamislausekkeet, joilla pystytään poikkeamaan työehtosopimuksien vähimmäisehdoista tilanteissa, joissa jonkin alan kilpailukyky on merkittävästi heikentynyt. Työntekijät ovat suostuneet esimerkiksi väliaikaisiin palkanalennuksiin tai työajan lyhentämiseen, kun taas työnantaja on pidättäytynyt irtisanomisilta. Suomessa työmarkkinakeskustelussa ja yhteistoiminnassa ei juuri puhuta muusta kuin irtisanomisten määrästä. Saksassa asioista sovitaan.

Suomalaista työmarkkinajärjestelmää ohjailee edelleen vahvasti kansassa istuva ajatus siitä, että työpaikan pitää olla yhtä varma kuin 30 vuoden maksuajalle otetun asuntolainan maksuerien määrä ja markkinoiden heilahtelut eivät saa sitä horjuttaa. Viime kädessä on valtion tehtävä taata, että asuntolainan maksukyky säilyy. Muualla Euroopassa, etenkään suurkaupungeissa, harva esimerkiksi ostaa asuntoa omakseen ja työn perässä ollaan valmiita muuttamaan herkemmin kuin meillä. Vapailla markkinoilla toimivat yritykset eivät yksinkertaisesti voi sitoutua työntekijöidensä asuntolainan maksamiseen. Työmarkkinat eivät voi uusiutua ja pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, mikäli emme ole valmiita tekemään töitä työn – ei järjestelmän, työehtojen tai asuntolainan vuoksi.

Vanha kämppikseni on ehtinyt työskennellä useilla paikkakunnilla Saksan sisällä ja nauttii tällä hetkellä keikkatyöstään sekä elämästään Italiassa perheensä kanssa. Arjen ja elämisen onni on löytynyt niin Saksan itä- kuin länsipuolella yhtälailla kuin toisesta Euroopan maasta, vuokra-asunnosta ja määräaikaisesta työsopimuksesta huolimatta.