Vietimme mieheni kanssa kesää ajaen lähes 8000 kilometriä autolla ympäri Eurooppaa. Vaikuttavimpina hetkinä pitkäaikaisen haaveen täyttyminen nähdä Normandian maihinnousupaikat, iso pala Saksan historiaa ja nauttia viiniviljelmien sadoista Chaplisista Alcaseen. Tapasimme ystäviä eri puolilla Eurooppaa ja illan viimeisistä hetkistä nauttiessa tuli varsinkin belgialaisen ystäväperheemme kanssa pohdittua kansallisia samankaltaisuuksia ja erilaisuuksiamme. Sama keskustelu jatkui Suomeen palattuamme, kun perheemme yhdistivät voimansa järjestääkseen kihlajaisjuhlat ystävillemme kesän päätteeksi. Eteläkarjalaisten ja varsinaissuomalaisten luonteenpiirteistä tuntui löytyvän yhtä paljon eroja kuin belgialaisten pain au chocolatesta ja jälkiuunirukiista.
Perheeni on, pientä savolaista koukkua lukuun ottamatta, vahvasti Karjalassa kasvanut ja luonteenpiirteensä sieltä erehtymättömästi perinyt. Luonnetta ja sydäntä mie-sie-kansasta löytyy vaikka muille jakaa. Ruokakulttuuri on rikasta ja rakasta ja tätä vaalivat emännät yhtä nauravia, haastavia kuin vaativiakin. Otat sitten atomin tai vetyn, et varmasti pety ja Karjalasta kajahtaa maakuntalaulun hengessä koulujen päätöspäivistä urheilun juhlahetkiin.
Laulu helkkyy myös Auran rantain, mutta kovin paljon vaimeammin käy läike ihmisissä sillä suunnalla. Siinä missä Saimaan rannat loiskuaa, niin Auran rannat lainehtii pidättyväisen tyynesti ja hitaasti lämpiävät varsinaissuomalaiset. Tästä sain ensitunnelmia Turun opiskeluvuosinani, mutta mieheni myötä olen oppinut, että vaikka ei heti halattaisi ja toiselle elämäntarinaansa ensikohtaamisella laverreltaisi, voidaan silti olla ystäviä. Ja parisuhdekin on osoittautunut harvinaisen tasapainoiseksi yhtälöksi tasaisemman ja tunteekkaamman luonteenlaadun välillä.
Olen asunut Helsingissä lähes koko aikuisikäni, Saksassa vietettyä aikaa lukuun ottamatta. Haaveilen asuvani vielä useammassa maassa ja toivottavasti mantereellakin. Karjalaisuutta ja juuriani ei minusta kuitenkaan kitketä maata tai kieltä vaihtamalla. Yhtään sen vähempää meistä ei myöskään lappeenrantalaisia, turkulaisia tai suomalaisia tule, vaikka hallintoa ja päätöksentekoa kaupunkien ja maiden välillä yhtenäistettäisiinkin. Niin Suomen pirstaleisella kuntakentällä kuin Euroopan unionillakin on mielestäni vain yksi järkevä suunta. Pakkoavioliittoa tuskin tarvitsee tarjota, jos pystytään näkemään oman elintilan ulkopuolelle, unohdetaan identiteettikriisissä kiemurtelu ja katsotaan tilannetta järkiperustein.
On aloitettava rakenteellisista uudistuksista, kuten hallinto-, laki-, ja verouudistuksista sekä työmarkkinoiden säädösten yhtenäistämisestä. Harmaan talouden kitkemiseksi heikomman bkt:n EU-maissa on tehtävä huolellista työtä. Rahaliito tulee syventää myös poliittiseksi unioniksi ja sisämarkkinoille luoda yhteiset pelisäännöt. Tämä tarkoittaisi talouden näkökulmasta sijoitus- ja rahoitusriskien vähenemistä sekä tarjolla olevan lainarahaosuuden huomattavaa kasvua kattavamman ja luotettavamman rahoituspohjan myötä. Tällä taas edistettäisiin sijoittajien liiketoimintamahdollisuuksien merkittävää kasvua ja jokaisen meidän näkökulmasta Euroopan kilpailukyvyn, elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin kehittymistä. Ennen kuin näistä konkreettisista askelista kohti tiiviimpää unionia voidaan keskustella, vaatii tämä laajempaa asennemuutosta syvien kansanrivien keskuudessa.
Poliittinen, ja etenkin talouspoliittinen debatti jää helposti etäiseksi ja entistä presidenttiämme lainatakseni sopulien sanahelinäksi. Käytännössä kyse on kuitenkin asennemuutoksesta. Miksi meidän on niin vaikea nähdä, että yhteiset talouspoliittiset linjaukset ja EU:n sisäpolitiikan kehittäminen eivät itseasiassa olisi meiltä mitenkään pois? Jokaisella Euroopan maalla on oma lisänsä annettavanaan yhteiseen pöytään ja yhdistämällä eri maiden parhaita käytäntöjä voimme päätyä huomattavasti parempaan kokonaisuuteen. Toki, vanhat tiskit on korjattava ensin pois, mutta uutta ei synny, jos ei uskalleta yrittää.
Karjalanpiirakat ja saaristolaisleipä mahtuvat sopuisasti suomalaiseen kihlajaispöytään ja tuovat selvästi rikkautta, rakkautta ja kulttuurien kohtaamista Suomen rajojen sisällä. Sen kummempia eivät ole Euroopan kansat – niiden poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset vivahteet muuallakaan tällä mantereella. Poliittisten kulttuurien yhdistäminen vaatii työtä, mutta lopulta kyse on ihmisten välisestä yhteistyöstä. Kihlauksesta avioliittoon siirtyminen vaatii kompromisseja puolin ja toisin, mutta monesta liitosta on syntynyt myös jotain uutta ja parempaa.
