Liittyessäni 15-vuotiaana Kokoomuksen jäseneksi, ilmoitti äitini tämän tulevan olemaan aina ryppy meidän rakkaudessa. No, se ryppy ei ole koskaan näkynyt ja vaikka sain tiukkaa palautetta sunnuntailounaalla kertoessani kunnallisvaaliehdokkuudesta, kestitti äiti kiltisti vaalitiimiäni leipomuksillaan ja napsutteli iltojen ratoksi Mariminttejä kiinni vaaliesitteisiin. Eikä meidän näkemyksemme yhteiskunnasta taida juuri erota, muuten kuin periaatteen tasolla. Lähtökohtaisestihan me kaikki kokoomuslaiset olemme egoistisia konservatiivi-porvareita, jotka ajamme vain omaa etuamme ja pyrimme karsimaan, tai vähintään markkinaehtoistamaan, kaikki raskaalla työllä rakennetut hyvinvointivaltion palvelut. Tämä kaikki tapahtuu meillä tietenkin sinisellä kauluspaidalla ja Burberry-kuosilla kuorrutettuna.
Näin tuntuvat ajattelevan myös monet Vihreitä äänestävät ystäväni. Humanistisessa ja valtiotieteellisessä yliopistomaailmassa ei ole lainkaan suotavaa kannattaa herraskaiselta haiskahtavaa oikeistopuoluetta. Paljon tärkeämpää on keskittyä olemaan ”erilainen”. Erilaisuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan, että jokaiselta löytyy samanlainen sinapinkeltainen kauhtunut neulepaita, Fjällrävenin reppu ja kuluneet tennarit sekä yhteinen missio siitä, miten planeetta pelastetaan vastustamalla fossiilisten polttoaineiden käyttöä, syömällä soijaa ja olemalla se pikkuisen muita parempi – syvällinen ajattelija.
Kunnallisvaalien yhteydessä moni luuli minua vihreiden ehdokkaaksi seisoessani kumisaappaissa ja tuulitakissani Kolmen sepän patsaalla. Hyvä niin. Ei kenenkään arvomaailmaa voi määrittää pelkästään kenkien merkkiä tai puoluekirjaa katsomalla. Puolueeseen liittymisen kynnys on korkea, jos taustalla ei ole äidinmaidossa perittyä aatetaustaa, aateveljien riveihin tuuppaavaa opiskelijapolitiikan polkua tai politiikan töiden kautta ujutettua jäsenkirjaa.
Kipuilin itse paljon puoluevalintani kanssa rämpiessäni omia polkujani avoimen yliopiston kautta yliopistoon, pohtiessani pääaine-sivuaine valintojani, vaihtaessani iltaisin ja viikonloppuisin akateemisen ajattelun vapauteni myyjänrooliin ja painiessani henkilökohtaisessa elämässäni aikuiseksi kasvamisen kynnyksellä. Puolueen oikeisto- ja konservatiivisiiven ajatus- ja arvomaailma kauhistutti – ja kauhistuttaa yhä – nuorta valtiotieteilijää. Toisaalta Suomen puoluekentältä on vaikea löytää toista yhtä selkeästi yksilönvapautta, perusturvajärjestelmän ylläpitoa ja kehittämistä sekä sivistyksellistä tasa-arvoa korostavaa, talous- ja arvoliberaalia puoluetta (korulause, tiedän).
Kavahdan salarakkaita, joten kerron mieluummin avoimesti, että kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä, vastustan jyrkästi turkistarhausta, kannatan ydinvoimaa (kunnes joku pystyy esittämään vaihtoehtoisen sähköntuotantomallin, jolla katetaan koko sähkönkulutuksen tarve), huolellisesti valmisteltua perustulomallia ja Euroopan unionin tiiviimpää yhteistyötä. Yhteisön hyvinvointi lähtee omassa ajatusmaailmassani yksilön hyvinvoinnista, eikä meillä ole varaa jättää ketään tämän arkin ulkopuolelle.
Sillä, miten ihminen pukeutuu, mitä hän syö ja mihin uskoo tai uskooko mihinkään, ei viedä eteenpäin sen enempää arvokeskustelua kuin yhteisiä asioita. Huomattavasti tärkeämpää on keskittyä siihen, mihin ja miten me arvo- ja ajatusmaailmamme perustamme ja perustelemme sekä siihen, mitä me teemme ja ennen kaikkea mitä me saamme aikaan.
Edellisissä kannanotoissani minulla riittää perustelemista täällä blogissa vielä pitkään. Haastankin itseni, paitsi kirjoittamaan ahkerammin, pyrkimään sanoista tekoihin ja lunastamaan lupaukseni asioiden aikaansaamisesta uusissa luottamustehtävissäni Helsingin teknisen palvelun lautakunnan varapuheenjohtajana ja varavaltuutettuna, kuin myös eteenpäin pyrkivänä ajattelijana – kumisaappaat jalassa, kauluspaita päällä.
