Toisinaan kuulee vanhempien puheissa vilahtelevan, kuinka he ovat säästäneet tai sijoittaneet lapsilisät erillisille tilille antaakseen summan nuoren käyttöön tukikuukausien päätyttyä. Näitäkin perheitä on varmasti keskimäärin hyvinvoivassa valtiossamme paljon. Meidän perheessä tähän ei ollut 90-luvulla mahdollisuutta, tuki käytettiin lasten vaatteisiin ja muihin tarvittaviin hankintoihin. Mistään en koskaan ole kokenut jääneeni paitsi. Sain kunnon kotikasvatuksen, mikä kannusti toisten huomioimiseen ja toisista välittämiseen sekä työntekoon ja elämässä eteenpäin pyrkimiseen – rajoja ja rakkautta säästämättä.
Kun käydään keskustelua yksittäisten tukien tärkeydestä, tulee aina ottaa huomioon ne järjestelmän kokonaisvaikutukset, jotka eivät näy suoraan yksilön käyttämissä palveluissa tai etuuksissa. Meistä harva tarvitsee elämänsä aikana montaakaan sosiaaliturvaverkoston osaa, mutta omaa nokkaansa vähänkin pidemmälle katsovat osaavat varmasti asettua työttömäksi jääneen naapurinsa tai vammautunutta lastaan hoitavan työkaverinsa asemaan. Välillisesti moni asia vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin – palapelikään ei koskaan ole kokonainen ilman sitä yhtä puutuvaa palaa, kuvaa rikkovat palasten reunat tekevät kokonaiskuvasta inhimillisen.
Hyvinvointivaltion sosiaalimenot koostuvat erilaisista etuuksista ja tuista, sosiaali- ja terveyspalveluista, eläkkeistä, sairausmenoista ja työttömyyskorvauksista. Sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata kaikille kansalaisille kohtuullinen toimeentulo ja elämisen taso kaikissa elämäntilanteissa. Keskusteluun nousee useimmiten juuri ne tuet, jotka maksetaan suoraan rahana. Suuri osa sosiaaliturvan piiriin kuuluvista toimista tehdään kuitenkin yhteiskunnan osittain tai kokonaan rahoittamien palveluiden, kuten terveydenhoidon ja koulutuksen tarjontana. Esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoidon kokonaiskustannuksista ainoastaan noin 17 prosenttia maksetaan rahallisena tukena, loput 83 prosenttia toteutetaan suoraan palveluina. Hyvä näin – näitä tukia ei kenenkään tarvitse mennä erikseen luukulta anomaan, kun syöpähoidot ovat edessä tai lapsi sairastuu.
Itse kannatan lähtökohtaisesti perustulomallia, joskin se kaipaa vielä paljon lisätutkimusta ja laskelmia siitä, mikä olisi perustulon suuruus ja mitkä ovat kokonaisvaikutukset kansantalouteen. Perustulomalli poistaisi tulo- ja kannustinloukkuja, vähentäisi sosiaalibyrokratiaa sekä selkeyttäisi tukiverkostoa verotuksen ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen kautta, erityisesti pienituloisten osalta. Käytännössä meillä on jo Suomessa vastaava malli. Tällä hetkellä vain haaskaamme aikaa ja resursseja haahuillessamme erilaisten tukihakemusten ja -luukkujen loputtomassa suossa sekä teemme esimerkiksi vastavalmistuneille lähes välttämättömistä pätkätöistä kannattamattomia.
Perustulomallin lisäksi säilyttäisin lapsilisät, ansiosidonnaiset etuudet (eläke), harkinnanvaraisen asumistuen sekä vammais- ja omaishoidontuet. Perustulomallin voisi toteuttaa esimerkiksi negatiivisen tuloveromallin pohjalle, missä kansalaisten saama perustulon määrä ei vähene tulojen kasvaessa, vaan perustulosta saatu hyöty perittäisiin takaisin verotuksen kautta.
Viime päivinä paljon puhuttua lapsilisää maksetaan Suomessa jokaisesta alle 17-vuotiaasta lapsesta, ensimmäisestä reilut sata euroa ja summa kasvaa muutamia kymmeniä euroja lapsiluvun kasvaessa. Reilun sadan euron lapsilisällä ei kukaan ruoki tai vaateta lastaan, mutta se voi mahdollistaa esimerkiksi uuden talvitakin ja kenkien tai uuden repun ostamisen koulutiensä aloittavalle. Yksikään pikku Matti tai Maija ei halua seisoa sosiaalitädin luukulla äidin käsipuolessa hakemassa rahaa silmälasien ostamiseen tai pesukoneen korjaamiseen. Äidin ja isän työttömyys tai sairastuminen eivät niin ikään ole tarkoitettu yhdenkään lapsen harteille kannettavaksi. Hyvinvointivaltion tarkoituksena ei ole sen enempää kyykyttää kuin nöyryyttääkään ketään, vaan taata kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet koko elämän mittaiselle matkalle.
