Jouduin Saksassa asuessani sairaalaan EHEC-epäilyn vuoksi. Makasin kolme päivää täysin eristyksissä, ilman pääsyä vessaan tai suihkuun. Kaikki huoneeseeni tulijat pukeutuivat kokovartalosuojapukuihin ja vähäinenkin mukana ollut omaisuuteni verhottiin suojamuoveihin. Minua hoitaneet sairaanhoitajat puhuivat niin kieroa Sächsischen alueen murretta, että tyydyin lähinnä kuvailemaan olotilani muutoksia pantomiimiesityksin. IPodissani soineet sanat ”I’m a legal alien” kuvasivat hyvin noiden päivien tunnelmiani.
Ystäväpiiriini on vuosien varrella kiinnittynyt ihmisiä monista eri maista ja kulttuureista. Olen päässyt seuraamaan monia eri kulttuureissa tapahtuneita rakkaus-, ystävyys- ja kotoutumistarinoita, joita on sävyttänyt toisinaan hyvinkin värikkäät draaman kaaret. Huolimatta passiin painetusta syntymämaasta samat huolet, murheet, turhat – ja vähemmän turhat – toiveet kuuluvat jokaisen meidän arkeen. Kielen ja toisen ihmisen kulttuurin ymmärtäminen ovat kuitenkin selkeästi ne suurimmat kompastuskivet, joista draaman aiheet ihmisten ja maiden välisissä suhteissa rakentuvat.
Jo joka kymmenes helsinkiläinen ei puhu ensimmäisenä kielenään suomea, on syntynyt ulkomailla tai on ulkomaan kansalainen. Maahanmuuttajien joukossa on yli 160 maan kansalaisia, jotka puhuvat 150 eri kieltä. Omasta synnyinmaasta lähdetään usein perheen, työn tai opiskelun vuoksi. Noin 15 prosenttia maahanmuuttajista on pakolaisia. Miksi sitten termi ”maahanmuuttaja” on toisinaan lähes kirosana?
Tosiasia on, että jos tarkastellaan maahanmuuttajia yhtenä kokonaisuutena, työttömyys- ja köyhyysriski sekä lasten kouluongelmat ovat lähtökohdista riippuen noin kolminkertaisia verrattuna muuhun väestöön. Ongelmien takana olevat syyt tuleekin nähdä ja tunnistaa jo maahantulovaiheessa, eikä maahanmuuttajia voida asettaa yhteen muottiin vain ulkomaalaistaustansa vuoksi. Samalla tavalla kuin viereisessä huoneistossa asunut turkkilainen tai alakerran romanialainen naapurini, olin itse Saksassa maahanmuuttaja, opiskelin kieltä ja kulttuuria, sekä yritin parhaani mukaan sopeutua paikallisiin tapoihin.
Itse näen, että kansainvälinen muuttoliike paikkaa maamme työvoimapulaa ja osaamisvajetta. Maahanmuutto rikastuttaa maamme kulttuuria ja sitoo kaupunkimme entistä tiiviimmin osaksi kansainvälisen talouden verkostoa. Suomeen tulevien opiskelijoiden kielenopetukseen tuleekin panostaa entistä enemmän, jotta heidät saadaan jäämään maahan myös opintojen päätyttyä. Maahanmuuttajat ovat aktiivisia yrittäjiä ja heidän kiinnittymistä työmarkkinoille sekä laajemmin yhteiskuntaan tulee tukea lisäämällä heille suunnattua yritysneuvontaa ja erityisesti aikuisten suomen kielen opetusta.
Kotoutuminen on aina koko perheen yhteinen prosessi ja suomen kielen oppiminen ei tule olla ainoastaan peruskoulussa opiskelevan lapsen varassa. Mikään muu ”erilaisuuteen” yhdistettävissä oleva seikka, kuten rotu, äidinkieli, uskonto tai kulttuuri ei vaikuta työnsaantiin ja sopeutumiseen yhtä voimakkaasti kuin kielitaidon puuttuminen.
Kotoutumisen lähtökohtana tulee aina olla maahantulijan yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen. Tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu ei takaa kaikille samanlaisia lähtökohtia ja valmiuksia toimia yhteiskunnassa, vaan jokainen tarvitsee tarpeidensa mukaista tukea, apua ja koulutusta sopeutuakseen uuteen kotimaahansa. Ei meistä alkuperäisväestöön kuuluvistakaan kaikki osaa moitteetonta äidinkieltä, hiihtää pitkin havumetsiä saati täyttää veroilmoitusta, mutta lähtökohdat yhteiskunnassa pärjäämiseen ovat huomattavasti paremmat kielitaidon ja kulttuuriperimän myötä.
Monikulttuurisuus on kiinnittynyt nykymaailmaan lähtemättömällä tavalla. Euroopan Unionin toiminta perustuu lähtökohtaisesti kansojen ja kulttuurien väliseen yhteistyöhön ja siihen tarvittavat taidot on opittava ja opeteltava. Olin itse kuvitellut olevani Euroopan kansalainen, vailla rajoja ja kielimuureja. Mutta siinä vaiheessa kun hätä on suuri, auttajia vieraine toimintatapoineen ei ymmärrä edes parhailla näyttämötaidoilla ja iltalukemisena on muoviin verhottu Lonely Planet, monikulttuurisuuden glamour karisee kauas todellisuudesta.
Monikulttuurisuus on rikkaus vain, jos sen anti sijoitetaan oikein ja hallitusti. Roomaa ei rakennettu yhdessä yössä – monikulttuurisuuden haasteet ratkaisevaa Helsinkiä saati Eurooppaa tuskin useammassakaan, mutta kielten ja kulttuurien tuntemuksen vahvasta perustasta on hyvä lähteä nousemaan kohti harjakaisia.