Ystäväni muutti takaisin Suomeen usean Yhdysvalloissa asumansa vuoden jälkeen. Hänen äitiyslomansa oli kestänyt kokonaiset puolitoista kuukautta, joista työnantaja oli maksanut palkan kolmelta ensimmäiseltä viikolta. Lain mukaan, ilman irtisanomisen pelkoa, poissa voi olla 12 viikkoa, mutta ilman palkkaa tai äitiyspäivärahaa nuoren parin elämä vauvan kanssa olisi muodostunut mahdottomaksi. Lapsen päivähoitokustannukset rapakon takana ovat noin 30 dollaria per päivä, riippuen lapsen iästä ja siitä, minkä tasoista hoitoa lapselleen haluaa.
Kallista? Ei, vaan todellisuutta. Täällä pohjolassa verot kiristävät, mutta harva tulee ajatelleeksi, mitä rahoilla saa.
Suomessa kuntien palvelumaksut kattavat keskimäärin vajaa 12 prosenttia todellisista kustannuksista. Kalleimmalla 264 euron kokopäivähoitomaksulla päiväkodissa kustannetaan todellisuudessa muutaman tunnin leikkihetki päivässä, ei koulutetun henkilökunnan palkkoja, kiinteistökustannuksia, saati lasten ruokailuja. Sairaalapäivä helsinkiläisen sairaalan vuodeosastolla maksaa potilaalle hieman yli 30 euroa, kaupungille lähes 300 euroa. Polvileikkaus kaikkine hoitoineen yli 8 000 euroa, josta asiakas maksaa noin 160 euroa.
Olen ylpeä pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme periaatteesta pitää huolta kaikista, kustannuksista huolimatta. Vaalikoneita täyttäessä ei kuitenkaan voi kuin ihmetellä, minkälaisessa Mikä-mikä-maassa niiden laatija elää asettaessaan kysymykset: Kannatatko ”ilmaista” joukkoliikennettä tai ”maksutonta” päivähoitoa lapsille? Palataksemme ikävään todellisuuteen, ilmaisia ja maksuttomia palveluita ei valittavasti ole olemassakaan. Joku maksaa laskun työmatkaani käyttämästä julkisen kulkuvälineen käyttökustannuksista ja lasteni päivähoidosta – aina.
Avoimuuden ja läpinäkyvyyden kasvattamiseksi kannatankin, että julkisten palveluiden todelliset kustannukset tulisi ilmoittaa asiakkaalle menevän palvelumaksulaskun yhteydessä. Vain avoimuuden avulla voidaan järjestelmän arvokkuutta todella punnita.
Kuka tahansa meistä voi tarvita hoitoa, eikä erilaisiin elämäntilanteisiin joutumisessa ole kyse yksittäisen ihmisen valinnasta, mutta julkisten palveluiden kustannusperusteet on hyvä ymmärtää, ettei todellisuus pääse hämärtymään. On helpompi arvostaa sitä mitä on, kun sitä katsoo hiukan kauempaa ja tarkastelee erilaisten päätösten vaikutuksia ihmisten elämään tietäen ja tunnustaen sekä todelliset kustannukset että päätöksenteon vaikutukset.
Maksan mielelläni veroja kun tiedän, että saan rahoilleni vastinetta. Tiedän hyvin, että jään edelleen saajan puolelle tässä yhteiskunnassa, vaikka olen tehnyt töitä tauotta 17-vuotiaasta lähtien. Kuitenkin yhtä lailla, kun seuraan verojen jälkeen jäävän palkan osuuden hupenemista omassa kukkarossani, haluan tietää mihin kunta ja valtio käyttää oman osuutensa.
Hyvinvointivaltion kuittien pitää kestää lähempää tarkastelua sekä valtion, kunnan että yksittäisen kansalaisen puolesta. Oma maa alkaa nopeasti maistua mansikalta viimeistään siinä vaiheessa, kun oma terveys pettää tai lapsi sairastuu. Aina ei kuitenkaan ole pakko menettää ymmärtääkseen olemassa olevan arvon, mutta kuten todettu, totuus on tarua ihmeellisempää myös hintansa puolesta.
