Julkisia palveluita haukuttiin vuosikausia hitaiksi ja vaikeasti saataviksi. Muutosta vaadittiin kahdeksankymmentäluvulla kovin sanakääntein ja Suomessa onkin 1990-luvun alusta lähtien ollut vallalla julkishallinnon uudistuksen malli, jossa julkisen sektorin töiden ja palveluiden kustannusvaikuttavuutta on pyritty tehostamaan yhtiöittämällä, kilpailuttamalla ja ulkoistamalla julkisia palveluita.
On selvää, että mikäli julkiset palvelut halutaan järjestää toimivasti ja tehokkaasti, ei julkisen sektorin tarvitse toimia kaikkien palveluidensa tuottajana. Palvelun laadun valvonta ja laadulle asetettavat tavoitteet tulee kuitenkin olla ammattijohtajien käsissä yhtälailla julkisellakin puolella kuin mitä se on yksityisellä sektorilla.
Yritysten tuleminen julkiselle sektorille on nostanut kritiikkiä suhteessa julkisten palveluiden laadun takaamiseen ja ihmislähtöisen palvelutarjonnan säilymiseen. Kilpailuasetelman syntyminen on polkenut hintoja, mutta ei ole taannut kaikissa tapauksissa laadukasta palvelua. Vikaa on turha etsiä palveluiden tuottajasta, vaan pikemminkin niiden tilaajasta. Asiakas on tilauksensa herra, tätä vain ei olla kaikissa kunnissa ymmärretty.
Ongelmaksi nousee myös yksityisen ja julkisen palveluntarjoajan välinen suhde. Yrityksen perimmäinen tavoite on tuloksen tekeminen, kun taas julkisella sektorilla on arvoja ja toimintaa, joita ei voida asettaa markkinavoimien varaan. Julkisten palveluiden kehittämisessä onkin otettava huomioon julkisen organisaation rajoitetut mahdollisuudet valita tai muuttaa toimialaansa markkinoiden heilahtelujen mukaan. Yksityisellä sektorilla yritys voi keskittyä aloille, joissa markkinoiden kasvu on hyvää ja joilla yrityksellä on parhaat toimintaedellytykset.
Yksityinen palvelutuotanto ja ostopalvelut eivät ole kilpailijoita julkiselle palvelulle, eikä niitä tule arvopohjaisesti asettaa vastakkain. Yksityinen toimii julkisen jatkeena, kun omat resurssit eivät riitä. Käyttämällä ostopalveluja ja palveluseteliä voidaan muun muassa purkaa jonoja kunnallisesta terveydenhoidosta sekä synnyttää uutta pienyrittäjyyttä palvelutuotantoon.
Yksityisen sektorin periaatteiden tuleminen julkiselle sektorille vaatiikin kokonaisvaltaista julkisten organisaatioiden, palvelustrategioiden ja johtamisen uudistusta. Julkisten palveluiden yhtiöittämistä ja palveluiden ostamista yksityisiltä markkinoilta ei voida tehdä ilman, että julkisen hallinnon johtamiseen ja hallinnon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.
Julkisen sektorin johtamisessa tulee ottaa huomioon useita tekijöitä, kuten yhteisen edun ja puolueettomuuden tavoite päätöksenteossa, kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu, lainsäädäntö sekä päätöksenteon julkisuus. Muuttuneet toimintaperiaatteet ja julkisen hallinnon erityisyys edellyttääkin laaja-alaisen johtamiskoulutuksen sisällyttämistä julkishallinnon johtotehtävissä työskentelevien koulutukseen. Haasteeksi nouseekin, miten asetetaan samanlaiset vaatimukset myös johtaville poliitikoille?
