Siirry suoraan sisältöön

EU

EU:n puolustus vaatii vahvan NATO:n, suorituskyvyt ja strategian

Keskustelu naisten kutsunnoista on ajankohtainen. Ei ainoastaan tasa-arvon näkökulmasta vaan maanpuolustuksen erilaisten roolien lähtökohdista. Tämän päivän turvallisuuspolitiikka on entistä monimuotoisempaa ja tarve erilaiselle osaamiselle on entistä olennaisempi osa kokonaisvaltaista maanpuolustusta, joka hyödyntää yhteiskunnassa olevaa osaamista ja resursseja mahdollisimman laajasti. Perinteisellä asepalveluksella ja jopa sissisodankäynnin valmiuksilla… Lue lisää »EU:n puolustus vaatii vahvan NATO:n, suorituskyvyt ja strategian

Tiedon valta ja eurooppalainen takamatka

Nokian Pekka Lundmark otti tällä viikolla kantaa Kauppalehdessä EU:n jälkeenjääneisyyteen teollisuuden vallankumouksessa. Todettakoon, että tuskin kukaan enää pitää digitaalista markkinaa ja digitaalisuutta erillisenä teollisuuden alana, vaan osana lähtökohtaisesti kaikkea yritystoimintaa. Lundmark luetteli julkisen sektorin tehtäviä asian korjaamiseksi. Näihin lukeutuivat muun muassa koulutus, osaaminen, perustutkimus ja… Lue lisää »Tiedon valta ja eurooppalainen takamatka

EU:n uudet tulonsiirtomekanismit

  • EU, Talous

Vannoutuneena eurooppalaisen yhteistyön kannattajana jaksan uskoa, että Euroopan unionin rakenteista ja politiikasta voidaan tehdä huomattavasti järkevämpiä ja paremmin toimivia meille kansalaisille. Kuten olen monesti todennut, tämän ei kuitenkaan pidä tarkoittaa jatkuvasti vallansiirtoa EU-elimille eikä uusia mekanismeja tulonsiirroille. Komissio on toistuvasti vakuuttanut jäsenmaille, että korona-aikaan rakennettu… Lue lisää »EU:n uudet tulonsiirtomekanismit

Tuottavuutta töitään luettelematta

  • EU

Olen kirjoittanut vapaa-ajat viime vuosina väitöskirjaan komission roolin muutoksesta eurokriisissä. Yksi johtopäätös työssäni on, että komission, kuten myös Euroopan keskuspankin, rooli kasvoi merkittävästi noina vuosina. Samaa voi sanoa tällä hetkellä valtioiden sekä jälleen keskuspankkien asemasta koronapandemian hoidossa. Valtioiden ja julkisten instituutioiden kasvava rooli varsinkin markkinoiden… Lue lisää »Tuottavuutta töitään luettelematta

Miksi EU:n elvystyspakettia ja uutta budjettia on vaikea puolustaa

  • EU

Järkevämmän Euroopan unionin puolustajana on vaikea nähdä EU:n elvytyspakettia voittona unionin kansalaisille pitkällä aikavälillä, ainakaan ilman tiukkaa valvontaa varojen käytössä. Positiivista paketissa on, että se osoitti unionin kyvyn saada pakon alla tukipaketti kasaan ja ottaa suunnan kohti uudistuksia, kuten omien varojen osuuden kasvua budjetissa. Tästä… Lue lisää »Miksi EU:n elvystyspakettia ja uutta budjettia on vaikea puolustaa

Turkin hybridioperaatio ja EU:n vastaus

On hämmentävää seurata keskusteluja, joissa EU:lta vaaditaan vieläkin pikaisempia toimia Kreikkaan Turkin toimesta työnnettävien turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseksi. Samat tahot, jotka vastustavat lähtökohtaisesti unionin yhteisen ulko- ja turvallisuus- sekä maahanmuuttopolitiikan rakentamista ovat niitä, jotka ensimmäisenä arvostelevat EU:n toimettomuutta näillä politiikka-aloilla. Jos lusikalla antaa, ei voi kauhalla vaatia.

EU:n ulkopolitiikka ja uusi maailmanjärjestys

  • EU

EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen liikkumavara on toimivallan ja auktoriteetin puuttuessa tuskallisenkin kapea. EU:n korkealla edustajalla tai Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla ei jälleen ollut sijaa pöydässä kun joulukuussa viimeksi neuvoteltiin Ukrainan kriisistä, ja Yhdysvaltojen laittaessa pelikirjaa uusiksi Lähi-Idässä on EU:n vahvin kortti esittää yhteisiä kannanottoja. EU:n työkalupakki ulkopoliittisena… Lue lisää »EU:n ulkopolitiikka ja uusi maailmanjärjestys

Tätä menoa ennenaikaisesti kuoleva ihmiskunta

  • EU, Ilmasto

93 prosenttia eurooppalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana, eikä ihme. Viimeisimpien tutkimusten mukaan vähintään 400 000 ihmistä kuolee vuosittain ennenaikaisesti ilmansaasteisiin, mikäli viimeistään nyt ei ryhdytä riittäviin toimiin. 90 000 ihmistä kuolee vuosittain ilmaston lämpenemisen vuoksi ja jopa 16 prosenttia maapallon lajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Tähän mennessä nähdyt… Lue lisää »Tätä menoa ennenaikaisesti kuoleva ihmiskunta

Hallituksen ikuinen joulu

  • EU, Talous

Pääministeri Rinteen ulostulot niin Brexitin aikataulusta, eläkerahojen irrottamisesta kuin EU-budjetistakin saattaisivat huvittaa, mikäli niillä ei leikittäisi maamme taloudella ja kansainvälisellä uskottavuudella. Suomen hallituksen talous- ja budjettitoimien seuraaminen niin kotimaassa kuin EU-tasollakin on kylmää kyytiä. Brysselissä odotettiin Suomen EU-puheenjohtajakautta lähes poikkeuksetta positiivisin ja luottavaisin mielin. Suomen… Lue lisää »Hallituksen ikuinen joulu

Mitä kuuluu vapaalle internetille?

Surullisenkuuluisa tekijänoikeusdirektiivi alkaa muotoutua kansallisten lainsäätäjien käsissä EU:ssa. Ranska ja digitalisaatiossa pahasti jälkijunassa tuleva Saksa olivat eturivissä hakemassa viime keväänä EU-tason ratkaisua, jolla varmistettiin sääntelyn epävarmuus ja entistä sekavampi eurooppalainen digitaalinen sisämarkkina. Saksassa sadat tuhannet ihmiset marssivat esitystä vastaan. Toisin kuin iso osa suomalaisistakin poliitikoista… Lue lisää »Mitä kuuluu vapaalle internetille?